Blues-Finland.com - Lahti Blues & Roots 2011

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

LAHTI BLUES & ROOTS 2011

6.10.2011 Kuvagalleria

"Gutsi" Gustavson oli taas kova sana Lahdessa.

Kaksoisagentti Lahdessa
Lahti Blues & Rootsin yleisö oli autuaan tietämätön, että joukossa oli kavala
soluttautuja. Marko Aho havainnoi festivaalin tunnelmia ja vetäisi päälle
aamuvuoron Crawfish Kingsin riveissä.

Olen aikain saatossa toiminut niin esiintyjänä kuin Blues-Finland.comin agenttina
monilla kotimaisilla bluesfestivaaleilla. Molemmat hommat ovat kerrassaan
mukavia, vaikka molemmissa on omat haasteensa ja raskautensakin.
Tämänvuotisella Lahti Blues & Roots -festivaalilla ajattelin yhdistää nämä kaksi
roolia ja katsoa, mihin kaikkeen mies venyy.

Aamuvuoro

Aika ajoin, vaikka ei riittävän usein, keskustelun aiheeksi nousee soittoaikojen
aikaistaminen. Ei ole mitään järkiperäistä syytä sille, että tavallisten keikkojen –
etenkin arki-iltoina – pitäisi alkaa vasta seuraavan päivän puolella.
Tämänkaltaisilla festivaaleilla tilanne on tietenkin toinen, koska ideana on tarjota
ohjelmaa koko illaksi.

Edustamalleni zydeco-bändille, Crawfish Kingsille, oli langennut Lahden
Seurahuoneelle siirtyneen Lahti Blues & Rootsin ”aamuvuoro”: pääesiintyjän
jälkeinen loppurutistus puoli kolmesta eteenpäin. Kokemuksesta tiesin
vapaamuotoisen remellyksemme sopivan tuohon tehtävään varsin mainiosti.

Myöhäisen ja aikaisen rajamailla häilyvä keikka-aika asettaa kuitenkin tiettyjä
rajoituksia illan kulkuun. En tiedä 'oikeista' muusikoista, mutta meikäläinen vaatii
ennen keikkaa sopivasti latautuneen ja virkeän mielen. Siten homma saadaan
toimimaan ja kitarakin tottelemaan. Näin ollen normaalin juttukeikan tapainen
toiminta – kaikkien viiden bändin autenttinen seuraaminen eturivissä valokuvia
räpsien ja sosiaalinen oluen napostelu väliajoilla tuttujen kanssa kuulumisia
vaihtaen – ei tullut nyt kysymykseen.

Päätin ottaa rennosti, kerätä voimia iltaa varten ja satsata omaan viihtyvyyteen.
Päivällä Lahteen saavuttuani kävin reipashenkisellä parin tunnin käppäilyllä
paikallisissa ulkoilumaastoissa ennen kuin suuntasin hotellin saunaan.
Pettymyksekseni löylyt olivat hädin tuskin ruumiinlämpöiset. Kiukaalle vettä
heittäessä ensimmäinen ääni oli ”pläts”. Mielen meinasi vallata blues, mutta juuri
ennen kuin masennus pääsi valloilleen, alkoi jostain kiukaan syövereistä kuulua
vaisua sihinää. Hitaasti mutta varmasti sauna lämpeni. Hyvät löylyt saatiin kuin
saatiinkin. Sen päälle kelpasi siirtyä päivälliselle.
.

Sosiaalista jorinaa

Esiintyjien taukotuvassa oli viihtyisä
tunnelma. Olen aina ollut hyvien tarinoiden
ystävä, ja niitä oli tälläkin kertaa kosolti
tarjolla. Orkesterimme vahvistukseksi
Lahteen matkanneella pianistilla Wiley
Cousinsilla riittäisi yksinkin jutun juurta
muutaman illan tarpeiksi.

Wileyn lisäksi takahuoneessa viipyivät
juttuseurana pidemmän tovin myös Honey
Aaltonen ja Wentus Blues Bandin
edustajisto. Ensin mainitun kanssa pääsin
jutustelemaan pitkät pätkät tuota pikaa
ilmestyvästä Cisse Häkkisen elämäkerrasta.
Wentuksen ukoilla puolestaan on vaikka
kuinka paljon hauskoja, blueslegendojen
kanssa kertyneitä anekdootteja tien päältä.
Toivottavasti niistäkin painokelpoisimmat
jossain vaiheessa päätyvät kansien väliin.

Ei-niin-salainen agentti Aho

Paikallissankareita

Jokaista esiintyjää kävin jokusen piisin verran kuuntelemassa ja muutaman
kuvan näppäämässä. Illan musiikkitarjonnan avasi yläkerran päälavalla
perinteiseen tyyliin Pepe Ahlqvist. Hän esiintyi viime vuosina yleistyneen tavan
mukaisesti akustisen kitaran kanssa soolona.

Monestihan tämänkaltaisten festivaalien ensimmäinen esiintyjä joutuu lähinnä
säestämään yleisön saapumista juhlapaikalle ja musiikki hukkuu taustahälyyn.
Lahdessa näin ei käynyt. Pepe näyttää kotikonnuillaan nauttivan
ansaitsemaansa kunnioitusta. Avaussettiä oli seuraamassa jo ihan mukavasti
yleisöä. Homma toimi kaikin puolin hienosti.

Tiedän, että joidenkin mielestä laulukielen vaihtaminen suomeen on vienyt jotain
olennaista Ahlqvistin meiningistä. Näen asian päinvastoin. Kunhan piisit ovat
hyviä, sopii suomen kieli luontevasti mukaan ja on pelkästään rikkaus. Pepe sai
yksin kitaroineen hyvän menon aikaiseksi ja festivaalin kunnialla avatuksi.

Seuraavana lavalle kapusi vuosien takaa tuttua paikallisväriä. Fireblues on
aikoinaan ollut Lahden ensimmäisiä bluesbändejä. Kuusikymmentäluvulla
perustettu ryhmä pääsi aikoinaan televisioonkin, mutta teki nyt ensimmäisen
julkisen esiintymisensä sitten vuoden 1972. Kyseessä oli ilmeisen odotettu
comeback. Poutiaisen veljekset Jarski ja Jokkeri tarjosivat Pekka Partasen ja
Marko Saarisen komppiryhmän tuella perusasioita siten kuin ne vuosikymmeniä
sittenkin esitettiin.

Notkeata svengiä ja brittiklassikoita

Bloodshot Eyes päästettiin alakerran lavalla ensimmäisenä vauhtiin. Tortilla
Flatinkin keulilta tutun Good Rockin' Kempaksen luotsaama sekstetti luottaa
myös perinteisiin arvoihin, mutta on sukeltanut vielä hieman kauemmas historian
hämäriin. Sopivan vanhahtavasti svengaava jump blues pisti väkisinkin jalan
naputtamaan tahtia. Puhallinkaksikko toi mukavasti lisäsävyä.

Tässä vaiheessa en muistanut, että alakerran baariin pitää mennä hyvissä ajoin
asemiin, jos meinaa saada kunnon fotoja. Takanurkassa sijaitsevan lavan edusta
nimittäin tukkeutuu helposti. Hetken aikaa Bloodshot Eyesia tungoksessa
tähtäiltyäni päätinkin suunnata yläkertaan väijymään, että pääsen seuraavan
päälavan aktin kuvaamaan eturivistä.

Kaikkien mallintavien urkujen kulta-aikana oli virkistävää huomata, että yläkerran
lavalle oli roudattu ihka oikeat Hammondit Leslie-kaapin kera. Eihän niissä
Nordien soundeissakaan mitään vikaa ole – minulle ne putoavat ihan täydestä –
mutta pelkästään Hammondin jyhkeä olemus lavalla tuo hyvän fiiliksen. Monet
tuntemani roudarit ovat tästä asiasta toista mieltä.

Jukka Gustavsonin kanssa soittanut British Standard oli nimensä mukaisesti
sisäistänyt kuusikymmenlukuisen brittibluesin hyvin. Fleetwood Macit ja Creamit
taittuivat maukkaasti ja totta kai ne ”Gutsin” urut soivat uljaasti.

Keikistelyä ja rentoa rokkausta

Sweet Jeena And Her Sweethearts on säkenöivällä meiningillään piristänyt
suomibluesin ja -rootsin kenttää mukavasti. Tahallisen hupsu esiintyminen
yhdistyneenä hyviin piiseihin ja tiukasti kulkevaan soittoon on mainio ja
omaperäinen yhdistelmä. Lahdessakin Jeena keikisteli marilynmaiseen tyyliin,
Risto Klemola väänsi yleisölle rautalangasta mitä "twang" tarkoittaa ja
komppiryhmä piti piisit laukkaamassa.

Myös valokuvaajan kannalta Sweetheartsit ovat virkistävä poikkeus. Lavalla
tapahtuu koko ajan muutenkin kuin ilmeiden tasolla.

Illan pääesiintyjä oli parhaillaan neljännesvuosisataista taivaltaan juhliva Wentus
Blues Band. Vaivattoman rennosti kulkeva, juureva rokkaus toimi jälleen
takuuvarmasti ja hymyssä suin. Wentuksen keikoilla näyttää siltä, että bändi ihan
oikeasti nauttii kimpassa soittamisesta. Turhia elvistelemättä homma polkaistaan
käyntiin ja show etenee pitkälti piisien ehdoilla. Onneksi bändillä myös piisaa
kosolti vahvaa materiaalia.

Lahdessa homma nasahti ensimmäisestä iskusta kohdilleen, vaikka mukana oli
tuuraava rumpali. Olli Ontronen oli ottanut Mikael Axelqvistin tontin
hoitaakseen – ja hyvin sen hoitikin.

Tässä vaiheessa alkoivat oman keikan valmistavat toimenpiteet kuitenkin käydä
siinä määrin päälle, että pari ensimmäistä laulua kuunneltuani minun oli
lähdettävä alakertaan roudailemaan.

Yöaika on työaika

Kahden jälkeen kävi selväksi, että soundcheck jää vähintäänkin viitteelliseksi.
Siihen on totuttu. Sitten vain mennään sen mukaan mitä tapahtuu! Kävin
hotellihuoneessa nykäisemässä liituraidan ylle, buutsit jalkaan ja hain pari
jaloviinapaukkua jemmaan vahvistimeni taakse. Niistä saa pikantin piristeen
keikkavissyjen lomaan. Tähän aikaan ”päivästä” pieni piriste on enemmän kuin
tervetullut.

Honey ja Wiley olivat perusnelikkomme lisänä lavalla touhuamassa, joten
vilskettä riitti. Välillä mopo päästettiin ihan vasitenkin karkaamaan, välillä se taisi
riistäytyä omia aikojaan. Yleisölläkin näytti olevan vielä aamuyön tunteina virtaa
mukavasti jäljellä. Saatiinkin hyvät zydeco-pirskeet aikaiseksi. Voitaneen pitää
hyvän illan merkkinä, että reilun tunnin reuhaamisen jälkeen tuntui kuin
valomerkki olisi sittenkin tullut liian aikaisin.

MARKO AHO

Kuvagalleria

Kirjoittaja on muusikko ja Blues-Finland.comin pitkäaikainen asiantuntija-avustaja.
Hänen touhujaan voi seurata myös Suomen Maaseutumusiikkiyhdistyksen
verkkosivuilta.

Linkki: Lahti Blues & Roots

.

Jaa juttu profiilissasi: |