Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© 2008 Blues-Finland.com
Puistobluesilla menee hyvin

29.6.2008   
Galleria   Klubi- ja katulavaraportti

Järvenpään festivaali on taiteillut musiikillisesti ja taloudellisesti tasapainossa, vaikka turvallisuus- ja verotusasiat asettavat uusia haasteita. Pääkonsertti keräsi lauantaina noin viisi tuhatta katsojaa.

Järjestyksessään 31. Puistoblues vietettiin Järvenpäässä viiden päivän aikana. Merkittävin tapahtuma oli luonnollisesti lauantaina Vanhankylänniemessä pidetty pääkonsertti, joka houkutteli paikan päälle henkilökunta ja artistit mukaan lukien kaikkiaan seitsemän tuhatta ihmistä. Kansainväliset esiintyjät olivat amerikkalaiset
Delbert McClinton, Duke Robillard ja Big Jack Johnson sekä hollantilainen Julian Sas. Suomalainen akti oli Erja Lyytinen, jolta bändeineen julkaistiin samalla uusi levy "Grip of the Blues".

Viime vuoteen (
Johnny Winter, Keb' Mo') nähden tapahtuma oli kenties hieman nimettömämpi. Pääesiintyjänä pidettiin yleisemmin Delbert McClintonia, mutta jokaisella eri esiintyjällä oli selvästi oma kannatuksensa. Aikaisesta aloitusajankohdasta (12:00) huolimatta lavanedustalla parveili runsaasti väkeä jo Lyytisen setin aikana.
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
cdon.com
McClinton tunnetaan country-ainesten runsaudesta musiikissaan, mutta Järvenpäähän mies oli kuusimiehisine bändeineen lähtenyt tuhdimmin eväin. Hän on syntyisin Teksasista, ja se kuului varsinkin setin alkuvaiheessa. Kotiosavaltion tunnelmia henkinyt blues-rock tempaisikin kansan mukaan heti kättelyssä.

Delbert esitti Puistobluesissa svengaavaa ja kepeähköä musiikkia - täydellistä materiaalia festivaalitilanteeseen. Hyvä esimerkki tästä oli jo todella pitkään McClintonin ohjelmistossa ollut "Lipstick Traces (on a Cigarette)". Riippuu katsojasta, onko musiikin bilehenkisyys hyvä vai huono asia. Koska suurin osa Puistobluesin yleisöstä hakee hyvää fiilistä eikä huumaavia taidenautintoja, oli McClintonin keikka osuva. Iltapäivän kääntyessä illaksi alkoi huomattavan suuri osa kansasta jorata, eivätkä he tehneet sitä vain lämpimikseen.

Alun jytinöiden jälkeen siirryttiin country- ja pop-henkiseen osastoon. New Orleans -tyyliä edusti
Allen Toussaintin "Holy Cow", josta kuultiin mainio versio. McClintonin matkassa oli kovatasoinen orkesteri. Erityisesti kitaristi-laulaja Rob McNelley oli hyvin juonessa mukana. McNelley ja kosketinsoittaja Kevin McKendree pääsivät myös loistamaan omalla materiaalillaan, kun nokkamies astui hetkeksi syrjään lavalta. Hieno ele artistilta!

Hyväntuulinen herrasmies itärannikolta

Duke Robillardin uusin julkaisu on jazz-levy. Kuten ammattimieheltä vain voi odottaa, oli Duke koonnut blues-festivaalille sopivan settilistan. Hän on taitava biisinikkari, mutta mahtui osuuteen silti myös tribuutteja vanhemmille mestareille.
T-Bone Walkerin tunnelmallinen "You Don't Love Me (and I Don't Even Care)" sai hienovireisen käsittelyn. Kunnioitusta sai myös Eddie Boyd; Robillard osoitti samalla tietämyksensä Suomessa viime vuotensa viettäneen legendan vaiheista.

Kun yleisö oli lämmitetty tyylikkäällä bluesilla, suuntasi Duke yhtyeineen jazzin ja swingin vesille. Bändissä roolia otti erityisesti saksofonisti
Doug James. Robillardin uudella levylläkin soittava, taidokas puhaltaja on ollut kahtena viimeisenä vuonna ehdolla Blues Music Awardiin parhaan puhallinsoittajan kategoriassa. Palkinto on kuitenkin saamatta, toistaiseksi.

Fender Telecasteria käytellyt Robillard oli ilmeisen hyväntuulinen ja mukavassa soittovireessä. Jamesia lukuun ottamatta bändi ei erityisesti loistanut. Ellei loistamiseksi lasketa sitä, että kosketinmies
Bruce Bears urakoi läpi Robillardin setin soitettuaan jo heitä ennen vuorossa olleen Big Jack Johnsonin kokoonpanossa.

Big Jack Johnson, vanha öljyrekan kuski, on ottanut istumisen työasennokseen nyt myös blues-muusikon ammatissaan. Myös hän - toisin kuin pari vuotta sitten Imatralla - vaikutti hyväntuuliselta; toisaalta jos kesäpäivä ja monituhatpäinen yleisö eivät saa mielialaa koholle, jossain on vikaa.

Johnson tutustui Järvenpäässä soittaneeseen bändiinsä vasta aivan festivaalin alla. Kuten arvata saattaa, yhteissoitto ei voi olla saumatonta. Lopputulos oli odotettu: paljon blues-standardeja ja pitkää jamittelua. Ongelmaksi osoittautui, että klassikot kuten "Baby What You Want Me to Do", "My Babe" ja "Mellow Down Easy" kuulostivat loputtomilta. Jammauksessa oli soittelun maku, eivätkä venytetyt kappaleet koskaan tuntuneet olevan menossa mihinkään. Symboliikkaa tuhansista öljyrekalla niellyistä puuduttavista kilometreistä?

Big Jackin (syntynyt 1940) ääni on säilynyt melkoisen nuorekkaana. Hänessä on myös mississippiläisen tarinankertojan vikaa. Ryhmän soittamisessa ei sinänsä ole moitittavaa. Räppärinä tunnettu
Derrick "D'Mar" Martin takoi rumpuja niin, että koko patteri hytkyi. Bändikokonaisuudesta puuttui kuitenkin johtoajatus.

Blues-rock -tykittäjä Julian Sas vierali Suomessa nyt toista kertaa. Minään uudistajana häntä on mahdoton nähdä, mutta rokkaavan bluesin ystäville hänen toimittamansa tavarat passaavat enemmän kuin hyvin. Suurin osa materiaalista on Sasin omasta kynästä. Silti tuntuu, ettei hänen ilmaisussaan ole paljoakaan omaa.

Sas on joka tapauksessa hyvätasoinen muusikko. Laulussa hän ei sorru esikuviensa matkimiseen, ja monipuoliset kuviot irtoavat kitarasta vaivatta. Vuodesta 2001 hollantilaisen bändissä soittanut
Tenny Tahamata antaa muhkean taustatuen bassollaan. Rumpali Rob Heijne (kansainvälisissä yhteyksissä nimi kirjataan "Heyne") täydentää trion.

Erityiskiitos tulee sävykkyydestä. Vaikka valtaosa setistä oli rokkijyrinää, osasi yhtye välillä rauhoittaa tilanteen. Esimerkiksi viiden vuoden takainen Sas-sävellys "Blues for J" toi intensiivisen ja mielenkiintoisen rytminvaihdoksen. Sen jälkeen rajumpi aineisto vaikkapa "Sugar Cup Boogien" tapaan maistui jälleen tuoreelle. Pakollinen
Rory Gallagher -lainakin kuultiin, tällä kertaa se oli "I Take What I Want".

Julianin osuus oli rock, savupilviä ja valoshow'ta myöten. Kitaristi-laulajan mimiikka on myös omaa luokkaansa. Raisut ilmeet haiskahtavat peräti harjoitelluilta, ja ovat 'parhaimmillaan' kuin suoraan "Spinal Tap" -parodiaelokuvasta.

"Perinteinen Puistoblues"


Viikko Järvenpäässä oli sateinen. Kävikin melkoinen tuuri, että pääkonsertti saatiin soittaa kuivassa ja lämpimässä säässä. "Puistobluesilla menee hyvin", festivaalipäällikkö
Jouni Hyytiäinen kiteytti. Hän arvioi pääkonsertin lipunmyyntimäärän nousseen noin viiteen tuhanteen. "Kaikin puolin perinteinen Puistoblues, vaikka kuvaan tulleet arvonlisä- ja tuloverovelvollisuus ovat asettaneet uusia taloudellisia haasteita." Täksi vuodeksi myös turvallisuusjärjestelyjä oli tehostettu.

Tunnelma oli totutun hyvä, joskaan vuoden festivaali ei ollut musiikillisesti riemuvoitto. Suuri osuutensa tähän on sillä, että maailman huiput eivät juuri nyt liiku kovin vauhdikkaasti. Milloin aika on kypsä suomalaiselle pääesiintyjälle? Valtaosa yleisöstä olisi tuskin pannut pahakseen Erja Lyytisen asettamista pääkonsertin loppupäähän, mutta ulkomaan tähdille tämä olisi ollut toistaiseksi liian kova arvovaltatappio.

Puistobluesilla voisi olla nyt tilausta erityiselle teemavuodelle. Esimerkiksi vuoden 2003 naisteema oli taiteellisesti hyvä veto. Valitettavasti vesisade johti tuolloin heikkoon yleisömäärään. Uusi sukupolvi on jo täydessä vauhdissa sekä Suomessa että kansainvälisesti: milloin tulee vuoroon bluesin nuorien kykyjen kavalkadi?

Pelivaraa on, sillä vuoden 2008 pääkonsertti osoitti, ettei 'nimettömyys' alenna dramaattisesti Vanhankylänniemeen suunnistavaa yleisömassaa. Suurelle (suurimmalle) osalle musiikki ja artistit eivät ole tärkein asia. Kun suunnitellaan lähtöä "pluusseille", tuskin aina edes ymmärretään, että kyse on musiikinlajista. Puistobluesin myyntiargumentti on fiilis.

PASI TUOMINEN


Linkit:

Delbert McClinton
Duke Robillard
Big Jack Johnson
Julian Sas
Erja Lyytinen

Puistoblues

Laaja kuvagalleria © Leif Laaksonen

Erja Lyytisen toinen kansainvälinen soololevy


Grip of the Blues julkaistiin























Puistobluesin pääkonsertti 2008 toimi myös
Erja Lyytisen albumin "Grip of the Blues" julkaisukeikkana. Kyseessä on Lyytisen toinen saksalaiselle Ruf Records -merkille tekemä levy. Järvenpään päälavalla hän soitti yhtyeineen, joka oli vahvistettu levylläkin koskettimia soittavalla Harri Taittosella.

Mikä on bändin rooli levyllä ja keikoilla? "Olen löytänyt oman ääneni aivan viime vuosina. Ja nyt minulla on vielä sellainen yhtye, jollaisen olen aina halunnut. Bändin roolin korostaminen ei siis ole liioittelua", Erja sanaili Blues-Finland.comille Järvenpäässä. Ryhmä
Davide Floreno (kitara), Iiro Kautto (basso) ja Rami Eskelinen (rummut) on nykykokoonpanossaan soittanut Lyytisen bändinä noin kaksi vuotta. Florenon kanssa yhteistyötä on toki tehty jo lähes vuosikymmenen ajan.

Erja Lyytinen on silti selvästi orkesterinjohtaja. Hän kertoo pistäneensä yhtyeen aika ajoin soittamaan tavalla, joka ei välttämättä ole ollut kaikkien sen jäsenten mieleen. "Band leaderina olen kuitenkin ihan kiva!"

"Grip of the Bluesin" julkaisu oli Lyytiselle hieno päivä. Päivä oli hieno myös sään osalta, ja siihen löytyi selityskin: "Riderissani lukee, että ulkoilmakonserteissa ei saa sataa!" Uutuuslevyn edeltäjä "Dreamland Blues" purkitettiin Mississippissä, mutta "Grip" äänitettiin kotimaassa. "Halusin nyt tehdä oikean Suomiblues-albumin, suomalaisella sisulla", Erja perustelee. Hän valotti, että levyn tekstit kertovat ensi sijassa parin viime vuoden aikaisista kokemuksista, mutta mahtuu mukaan fiktiivistä tarinankerrontaakin.

Suomiblues-käsite herätti kysymyksen musiikin tekemisestä äidinkielellä. "Keikoilla olen laulanut suomeksikin. Eikä sen käyttö ole mahdotonta tulevaisuudessakaan. Suomesta tulee mukavaa slaavilaisuutta ilmaisuun."

Lyytinen kertoi kitaratyylinsä kehittyneen vuosien varrella jazzahtavasta (ensimmäinen levykin tehtiin jump-ryhmä
Dave's Specialin kanssa) rockin suuntaan. "Sittemmin minua on puraissut rokkikärpänen. Musiikki tehdään kuitenkin aina bluesin ehdoilla."


Lue arvio albumista
Duke Robillard viihtyi Vanhankylänniemen lavalla hyvin.

Lue myös tapahtumaraportti 2007