Blues-Finland.com - Simo - JD Simo

HAASTATTELU

10.6.2016

Simo © Derek Martinez

Puistobluesiin ja ihan simona
Rankkojen alkuvaiheiden jälkeen on helpompaa arvostaa sitä, kun asiat
luistavat. Ja juuri niin bändillä kulkee juuri nyt, ensimmäistä kertaa
Suomeen saapuva nuori tähti JD Simo sanoo.

Puistobluesin pääkonsertissa heinäkuun ensimmäisenä lauantaina
yhdysvaltalainen bändi Simo saa tulikasteensa suomalaisyleisön edessä.

Pohjoismaissa monet eivät vielä tunne Simon siekalematonta, progressiivista
bluesrockia. Sama pätee kitaristi JD Simon syntymäkaupunkiin Chicagoon. Mutta
Yhdysvaltain etelässä, erityisesti Nashvillessä, bändin bluesrock-sanoma etenee
hyvään tahtiin.

Simo kuuluu edelleen nuoreen bluessukupolveen, mutta tie kohti huippua on
kaikkea muuta kuin suoraviivainen.

- Onhan tässä tullut jo tehtyä matkaa. Jouduin tekemisiin elämän realiteettien
kanssa jo todella nuorella iällä, JD Simo sanoo norjalaisen Bluesnews-lehden ja
Blues-Finland.comin yhteishaastattelussa.

Amerikan supertähteä Joe Bonamassaa JD Simo pitää isoveljenään.
Taustavaikutteet ovat varsin samankaltaiset, sillä molempien maailma mullistui
60-luvun brittiläisen bluesrock-aallon voimasta. Osin Bonamassan avustuksella
Simon toisesta levystä on tulossa bändin varsinainen läpilyönti.

Legendabändi The Allman Brothers Band näyttelee erikoista roolia Simon
kasvukertomuksessa. JD Simo jopa omistaa Duane Allmanille kuuluneen,
vuosimallin 1957 Gibson Les Paul Gold Top -kitaran. Bändi tunsi niin kovaa vetoa
60-luvun lopun psykedeeliseen asenteeseen, että matkasi hakemaan
inspiraatiota Allman-veljesten kotikaupunkiin Maconiin (lue Blues-Finland.comin
Macon-raportti). Allmanit tekivät useita kuolemattomia äänityksiä kotitalossaan
The Big Housessa. Sinne suuntasi myös Simo, tarkoituksenaan purkittaa
muutama bonusraita tulevalle pitkäsoitolle.

Kun yhtye pääsi tarunhohtoisten seinien sisälle ja sai vielä intoa Duane Allmanin
kitarasta, äänittäjävisionääri Nick Worleyn kannettava studio pääsi
tallentamaan todellista kipinöiden räiskettä. Kukaan ei suostunut lopettamaan
soittamista ennen kuin oli kokonainen albumillinen uutta materiaalia kasassa.
Julkaistavaksi suunniteltu levy sysättiinkin syrjään; sen sijaan ilmestyi "Let Love
Show the Way", joka pitää sisällään The Big Housessa koetun intensiivisen ja
pulppuilevan livesetin.

- En oikein tiedä, mikä meihin meni, JD Simo virnistää.

- Varmasti The Allman Brothers Bandin viboilla
ja Duane Allmanin legendaarisella kitaralla oli
vaikutuksensa. On muuten sama kitara, jota
Duane soitti Derek & The Dominosin levyllä,
Simo lisää viitateen albumiin "Layla and Other
Assorted Love Songs".

Suunnitellun levyn nimibiisi piti asemansa,
mutta lopullisessa versiossa se sijoitettiin
bonusraidaksi. Se onkin yksi harvoista
alkuperäisen kokonaisuuden "reliikeistä". Heti
kun lopullisen albumin avaus "Stranger Blues"
tärähtää ilmoille, käy selväksi, että Simon
panostuksissa on valtaisa classic rockin

tunnelma. Avausbiisi on kuin vastaus Lynyrd Skynyrdin suuruuden hetkille,
kuten "T for Texas" -versioinnille. "Becky's Last Occupation" taas nostaa mieleen
Led Zeppelinin intensiiviset rockit.

"Let Love Show the Way" ilmestyi viime tammikuussa. Ensimmäinen, bändin
nimeä kantava levy oli tullut ulos vuonna 2012.

Kantrikaupungin kovaan kouluun

Kolmekymppinen JD Simo ei ole koskaan suostunut valitsemaan helpointa polkua.
Tie kohti muusikkoutta avautui, kun hän päätti jättää koulun kesken. Vanhemmat
eivät olleet valinnasta varsinaisesti innoissaan. Kun Simo oli teini-ikäinen, edessä
oli muutto Chicagosta Phoenixiin. Siellä hänen pyrkimyksensä päästä soittamaan
baareihin kantoivat vähänlaisesti hedelmää; ehkä siksi, ettei hänellä ollut vielä
edes ikää päästä niihin sisään. Simo piti kuitenkin vakaasti kiinni uravalinnastaan,
hän uskoi sen olevan oikean. Lopulta hän katkoi perhesiteensä ja muutti
Nashvilleen. Siellä hän pääsikin varsinaiseen "kouluun" – voimatrio Simon siemen
oli kylvetty.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Wentus Fest Blues & Rock Saariblues S avonsolmu Beach & Blues Ruukki Roots

- Nashvillessa pääsin sessiomuusikoksi. Halusin nimenomaan Nashvilleen tai
Austiniin enkä isoihin kaupunkeihin, kuten Los Angelesiin tai New Yorkiin. Sain
paikan Don Kelleyn sessiosoittajana, ja pidinkin työn kuusi vuotta, JD Simo
kertaa.

- Aikaisin aamulla ylös ja sitten 11–12 tuntia töitä viisi päivää viikossa. Tein
Kelleyn honky tonk -bändin kanssa lähes 1 200 keikkaa. Omat
musiikkimieltymykseni ovat vähän erilaiset, mutta se koulu ei olisi voinut olla
parempi. Ennen kaikkea opin kurinalaisuutta. Yleisön edessä soittaminen ja
siihen tottuminen on parasta mahdollista kokemusta.

Simo muistelee, että muutto Nashvilleen ja työskentely siellä olivat hänelle
melkoinen kulttuurimuutos. Se opetti taistelumentaliteettia.

- Jouduin aikuistumaan ehkä liiankin nopeasti. Se herätti kysymyksiä. Miten
selviytyä? Miten tulla toimeen elämän, ihmisten ja persoonallisuuksien kanssa?
Miten pärjätä huumeiden täyttämässä maailmassa?

- Eteen tuli paljon haasteita, joihin piti pystyä vastaamaan. Onneksi selvisin. Kun
tuollaisen ajan pystyy kahlaamaan läpi, on paljon helpompaa arvostaa sitä, kun
asiat luistavat. Ja juuri niin Simolla kulkee juuri nyt.

Oikeat kaverit, oikea suunta

Vuodet Don Kelleyn bändissä tekivät JD Simosta yhden Nashville kuumimmista
lupauksista. Pian hän tunsi, että oppivuodet olivat ohi ja loppukokeet läpäisty.
Hän tapasi muusikot – nykykokoonpanossa soittavat basisti Elad Shapiro ja
rumpali Adam Abrashoff – joiden kanssa hän kasasi energisen, pirskahtelevan ja
kokeellisen bluesrocktrion.

Suunnitelmaa ei ollut, kaikki vaan tapahtui. Myös 60-luvun psykedeelisen rockin,
bluesrockin ja brittiläisen classic rockin maustama keitos oli suunnittelematon.
Simon mielestä on tärkeintä antaa tunteiden ottaa luontainen elintilansa.
Studiossa ei tehdä päällekkäisäänityksiä, ja livenä kappaleet soitetaan aina eri
tavalla.

- Hassua, miten elämä lähti raiteilleen heti, kun tapasin oikeat soittokaverit.
Viiden vuoden jälkeen palaset loksuvat kohdilleen. Musiikin pitää tuntua oikealta
ja luontevalta. Sitä ei pidä viedä liian pitkälle, ja liian vakavastikaan ei saa ottaa,
Simo linjaa.

- Meille on tärkeää olla sinut kaiken kanssa, lähtien käyttäytymisestä ja
pukeutumisesta. Soittamamme kaltaiselle musiikille on Euroopassa ehkä selvempi
tilaus kuin kotona USA:ssa.

JD Simo oli tuskin ohittanut 10 ikävuoden merkkipaalua, kun hän iski silmänsä
televisiosta tulleeseen rockin historiaa käsitelleeseen sarjaan. Hän tapitti
ohjelmat ja etsi lisätietoa kirjastosta. Kun häneltä tiedustelee inspiraatioita, saa
vastaukseksi melkoisen katalogin rockia vuosilta 1967–1973.

- Britti-invaasiolla oli minulle suuri merkitys: The Beatles, The Rolling Stones, The
Kinks, Yardbirds, Free, Jeff Beck Group, Blind Faith, Traffic, Cream, jopa Joe
Cocker... Monet amerikkalaisetkin tekivät vaikutuksen. Esimerkiksi Bob Dylan,
Grateful Dead, Jefferson Airplane ja Quicksilver Messenger Service.
Unohtamatta loistavia jazzartisteja, kuten Ornette Coleman, Miles Davis, John
Coltrane, Wayne Shorter ja Herbie Hancock, Simo luettelee.

- Ja sitten tietysti kitaristi Michael Bloomfield. Hän oli tärkeä nimi Electric
Flagissa ja monissa muissa yhteyksissä, lisää kitaristi, joka tuntee mitä
ilmeisimmin jokaisen nimen bluesvaikutteisen rockin historiassa.

Improvisoimaan luodut

Englantilaisen vireen lisäksi Simon livehenkisessä musiikissa kuuluu
amerikkalaisuus ja sen myötä rhythm 'n' bluesin tukeva groove. Nimeäminen
bluesrockin Lenny Kravitziksi ilahduttaa JD Simoa.

- Melkoinen kohteliaisuus! Kolmeen vuosikymmeneen ei ole ollut hänen
kaltaistaan globaalia tähteä. Hän on uskomaton muusikko, biisintekijä, tuottaja
ja liveartisti. Kravitz pitää riman huiman korkealla kaikessa tekemisessään. Olen
elänyt intensiivisesti musiikin parissa lähes 20 vuotta, mutta bändi on vasta
alkutaipaleellaan. Siksi vertaus Kravitziin onkin kunnia.

Mascot / Provogue -merkki julkaisi Simon levyn. Siitä kuuluu paljolti kiitos Joe
Bonamassalle, joka suositteli bändiä.

- Meidät on luotu improvisoimaan jazzin legendojen tapaan. Löysimme jotain
taianomaista talosta, jossa The Allman Brothers Band aikoinaan äänitti. Mutta
ehkä nyt on meidän vuoromme.

The Big House, Macon

Muodollisen koulutuksen jättäminen kesken oli avain JD Simon tien aukeamiselle.
Kaikille tämänkaltainen päätös ei varmasti sovi.

- En suosittele kenellekään koulusta jättäytymistä. Mutta kun tuntuu, että jotakin
on tehtävä, se pitää tehdä, vaikkei kukaan siihen rohkaisisi. Vaikka kadun jonkin
verran koulusta lähtemistä, pitää olla rehellinen. Olin huono oppilas. Koulu ei
koskaan kiinnostanut. Minua on aina vienyt musiikki, ei mikään muu!

JOHNNY ANDREASSEN

Suomenkielinen versio Pasi Tuominen

Haastattelu on julkaistu alun perin norjalaisessa Bluesnews-lehdessä

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA