Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© 2008 Blues-Finland.com
Pikavuoro Deltalle

10.9.2008

Tim Lothar on omaksunut Delta-bluesin olemuksen hämmästyttävän nopealla aikataululla. Toinen soololevy "In It for the Ride" on osoitus siitä, ettei tanskalaisen kehitys edelleenkään polje paikallaan.

Tanskalainen
Tim Lothar kävi ilahduttamassa suomalaista blues-yleisöä viime keväänä. Delta-bluesin salat kitaristina ennätysajassa - mies on soittanut kitaraa vain muutaman vuoden - omaksunut Tim julkaisi ensimmäisen soololevynsä vuonna 2006. Miehen omasta mielestä "Cut to the Bone" ei enää kestä päivänvaloa. Niinpä hän pyöräytti toisen levyn "In It for the Ride", joka ilmestyi alkukesästä.
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
cdon.com
"Tahdoin tehdä levyn eri lailla kuin ensimmäiseni. Tarkoitus oli antaa musiikin viedä ja näyttää suunta albumin soinnille", Lothar kuvailee kiekon syntyajatusta kansiteksteissä. Levy on tehty käytännössä kahden miehen voimin: Tim vastasi studiossa laulusta ja kitarasta, yhteistyökumppani Georg Boeje Olesen kosketinsoittimista yhdellä kappaleella sekä, mikä tärkeintä, omistamiensa studiotilojen luovuttamisesta levytystarkoitukseen.

Lothar tekee suurimman osan levyttämästään materiaalista itse. Alkuperäiskappaleiden lisäksi kakkoslevyltä löytyy todellisten perusnimien kuten
Robert Johnsonin, Bukka Whiten ja Charley Pattonin lauluja.

"In It for the Ride" kertoo Timin hallitsevan akustisen bluesin useasta näkökulmasta. Nimikappale on ehkä rajuinta tähän asti kuultua Lotharia. Resonaattorikitaran säälimätön käsittely ja normaalia heittäytyvämpi laulusuoritus ovat varmasti hakeneet esikuvansa itsestään
Son Housesta. Kontrastiymmärrystä osoittaen esitellään myös kirkasta country-pikkausta esimerkiksi Bukka White -versioinnissa "Mississippi Aberdeen".

Tarttuvin melodia on hymnimäisellä kappaleella "I Will Be Home Again". Lothar luo tunnelmaa onnistuneesti; kuvaillut kaipuun ajatukset voisivat olla suoraan puuvillapellolla ahertavan työmiehen tai -naisen takaraivosta. Ja laulaja on pesunkestävä juutti!

Peruskoulutukseltaan Tim on rumpali. Hän toimii soolourastaan huolimatta edelleen
Lightnin' Moe -yhtyeen patteristina. Pettämätön rytmiikka kuuluu hänen kitaran soitossaan. Vahva perusosaaminen antaa hänelle varaa lisätä herkullisia yksityiskohtia sinne tänne. Soittaminen on raikasta ja rikasta. Laulu toimii ja englannin ääntämys on esimerkillistä.

Lothar on kerännyt kehuja ympäri planeetan: Belgiasta Ranskaan ja Uudesta-Seelannista Suomeen. Eikä syyttä. Hänen itseluottamuksensa on suosion myötä kasvanut huikeasti. Tervejärkinen mies ei ole antanut nesteen kuitenkaan nousta huppuun. Paikoin hän tosin tuntuu luottavan omaan osaamiseensa hieman liikaa: Timin lauluääni on luonnostaan mielenkiintoinen, eikä sitä ole tarpeen korostaa viiden pennin vibratolla.

Tanskalainen on akustisen bluesin tuore voima. Tim Lothar on narahtanut Delta-meininkiin nopealla aikataululla, mikä kuuluu aidosti innostuneena, parhaimmillaan hurmaavan lapsekkaana suhtautumisena musiikkiin.

PASI TUOMINEN


Tim Lothar: In It for the Ride. Omakustanne, 2008

Tim Lothar (kitara, laulu), Georg Boeje Olesen (koskettimet)

Tuottajat: Tim Lothar ja  Georg Boeje Olesen


Linkit: Tim Lothar
kotisivu ja MySpace