LEVYARVIO
|
5.3.2016
Kursailematonta
kouvostobluesia
Jos politiikkakaan ei ole enää poliittisesti
korrektia, miksi bluesin pitäisi olla?
Vastausta on turha etsiä Titty Bar Tim Blues
Bandin toiselta pitkäsoitolta "Flathead
Woman".
Viime vuosina suomalainen musiikkitarjonta on
tylsistynyt melkoisesti. Koska levymyynti ei
entisaikaiseen tyyliin vedä, yhä useammin
tähtäyspiste kohdistetaan radiosoiton ja hitin
tavoitteluun. Siinä hommassa ei valitettavasti
ole hyväksi erottua liikaa ympäröivästä
|
|
harmaudesta. Sopivasti omaa persoonaa lopputuloksesta karsimalla ja turhan
teräviä särmiä hiomalla saa juurevammastakin materiaalista yleispätevän
turvallista.
Onneksi sentään poikkeuksia tästä kaavasta löytyy vielä runsaasti. Esimerkiksi
Titty Bar Tim Blues Band jatkaa kursailemattomalla "kouvostoblues"-linjallaan.
Nyt käsittelyssä olevan toisen levyn synnyttäneitä sessioita tuskin on
pohjustettu tuotto-odotuksin ladatuilla, fläppitaulun makuisilla palavereilla.
Titty Bar Tim Blues Bandin kolmen vuoden takainen debyytti ”Milk Shaka” oli
kaikessa rouheudessaan iloinen yllätys. Sittemmin ryhmä kuuluu vain
parantaneen otettaan. Laulun aiheet hyödyntävät edelleen bluesmusiikin
peruskuvastoa, eikä rankempaakaan kerrontaa kaihdeta. Selkein ero entiseen on
se, että Timmy Heikkilä laulaa nyt aiempaa rennommin. Hän on uskottava ja
elämänmakuinen tulkitsija omillaankin, joten ylimääräisen särmän hakeminen on
tarpeetonta.
Tottuneena maailmanmatkaajana Heikkilä taitaa olla yhtä kotonaan Chicagossa
kuin Kouvolassa. Hän on vieraillut rapakon takaisessa tuulisessa kaupungissa
tämän tästä ja tuonut useita sikäläisiä artisteja mukanaan Suomeen
keikkailemaan. Tältä pohjalta on luontevaa, että Titty Bar Tim Blues Bandin levyllä
kuullaan Chicago-shufflea jo avauksena. Se on nimeltään ”Dopa Smoka”. Sen
perään bändi lataa ilmoille todellisen yllätyksen. ”Never Cheated You” tulee
täysin puun takaa. Se edustaa musiikkityyliltään "x-rated countrya" ja on kuin
suoraan David Allan Coen katalogista. Laulu on omiaan säikäyttämään
herkimmän kansanosan lenseämpien levyjen pariin. Allekirjoittaneeseen tämä
poikamaisen vallaton tilitys upposi ihan kympillä.
Bändi soundaa hyvältä. Turha viilailu ja tekninen briljeeraus on unohdettu.
Livesoundisella levyllä pääosin oma kappalemateriaali kantaa. Soolo-osuuksissa
Heikkilän harppu soi muhevasti, ja Mike Kurkiinin kitarointi on maltillisen coolia
kautta levyn. Tammikuisella keikalla Finnish Blues Awards -tapahtumassa tilan
haltuun ottaneet urut ovat levylläkin tärkeässä asemassa. Antti Takalon
säästelemätön ja tämän tästä hyvin perkussiiviseksi äityvä sooloilu saa runsaasti
tilaa. Näiden urkujen soundi ei ehkä löydy viralliselta hyvien soundien listalta,
mutta on juuri siksi oivallinen lisä kokonaisuuteen.
Groovaava nimiraita nostaa mieleen muistumia Albert Kingistä. Ilmeisen
omaelämäkerrallinen ”Too Bad Tim” edustaa puolestaan Canned Heatin
suosimaa bluesimpaa boogieta, jossa suurin osa boogiekaavan äänistä jätetään
kompissa käyttämättä. Bassokuvioilun sijaan panostetaan perusasioihin ja -
ääniin. Hitaammat kappaleet ”Strange Cargo Revisited” ja ”Airborne Rumble”
täydentävät tarjontaa.
|
|
|
Ei sovi sivuuttaa sitä seikkaa, että laulettujen raitojen rinnalta löytyy kolme
ilmeikästä instrumentaalia. Verkkainen ”Breakin' Up” käsittelee kitaroinnin
tunnelatauksen ja yli äyräiden kasvavan intensiteetin perusteella hieman
riitaisampaa lusikoiden jakoa. Kepeä ”Titty Twist” on puolestaan sukua Lonnie
Mackin kuusikymmenluvun tuotannolle. Juho Hurskaisen saksofoni tuo
entisestään hienolle raidalle lisäarvoa. Takalon säveltämä groove ”Fish Cabin
Fever” nostaa levyn urkupitoisuutta aimo annoksen. Urkuilu ei tässäkään –
suruksi jo vajaan kolmen minuutin jälkeen fade outiin päättyvässä – ilottelussa
ole hillittyä tai pidättyväistä. Eikä ole bändin soittamisessa mikään muukaan.
Erityismaininnan bändi ansaitsee siitä, että levyn kolmea lainakappaletta ei ole
poimittu kaikkein kuluneempien sävelmien korista. ”So Glad You're Mine” tosin
päätyi aikoinaan Elviksen ohjelmistoonkin, mutta tittybarilaiset operoivat
lähempänä Arthur Crudupin alkuperäisnäkemystä. Smokey Smothersin ”Got My
Eyes On You” ja Jimmy Dawkinsin ”Hippies Playground” ovat tarpeettoman
vähälle huomiolle jääneitä kappaleita molemmat. Erityisesti viimeksi mainitun
junttaava tulkinta on kerrassaan miellyttävä tuttavuus ja tekstiltäänkin hieman
jotain muuta.
Näinä aikoina, kun politiikkakaan ei ole poliittisesti korrektia, minkä ihmeen takia
musiikin – ja vieläpä bluesmusiikin – pitäisi sitä olla? Kursailematon
kouvostoblues ei onneksi kumarra "ettei vain kukaan pahastuisi" -asennetta.
Bändi luottaa itseensä, hyvään meininkiin ja albumiformaattiinkin. Se on hienoa
se.
MARKO AHO
Titty Bar Tim Blues Band: Flathead Woman. Blue North Records, 2016
Timmy Heikkilä (kitara, huuliharppu, resonaattorikitara, laulu), Mike Kurkiin
(kitara), Aarni Ruuhimäki (basso), Pasi Väkevä (rummut), Antti Takalo (piano, urut,
shaker, bongot, taustalaulu)
Leo Westerlund (piano), Juho Hurskainen (saksofoni)
Linkit: Titty Bar Tim Blues Band, Blue North Records
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
|
|
