|
|
|
|
10.6.2013 Galleria Etusivu
|
Viihdyttävää tuontitavaraa: Lowell Fulson (1922–1999)-
|
Sydänmaatrilogia tulee päätökseensä
Olemme tutkineet paikan päällä Mississipin, Teksasin ja länsirannikon bluesia.
West Coast Blues -sarjan viimeisessä jaksossa pohditaan, millaista
kokemusta tarttui puseroon Kaliforniassa.
Vuosi 2011 oli iso Blues-Finland.comille. Saimme silloin ensimmäistä kertaa
taustallemme opetus- ja kulttuuriministeriön apurahan. Vahvistuneen
taloudellisen pohjan ansiosta kyseisenä vuonna aloitettiin amerikkalaisen bluesin
sydänmaatrilogia. Syksyllä 2011 Mississipiin tehtyä löytöretkeä seurasi vuotta
myöhemmin Teksasin ihmettely.
Päätössarjan aiheiksi oli ehdokkaita. Miten olisi urbaanin bluesin katsaus vaikka
akselilla St Louis – Chicago – Detroit? Entä reissu pitkin pääverisuonta New
Orleansista Chicagoon? Päädyin kuitenkin hieman vähemmän koluttuun
aiheeseen, West Coast Bluesiin. Lensin kotikaupungistani Washington DC:stä
Los Angelesiin huhtikuussa ja vietin kahdeksan päivää Kalifornian auringon alla.
Bluesin ystävät tunnistavat länsirannikon tyylin helposti. Puhaltimet ja varsinkin
piano ovat usein ensimmäinen assosiaatio; kun soppaan hämmennetään vielä
iloisesti ponnahtelevaa biittiä ja vaikka 50-luvun rock & rollin vaikutteita, ollaan
asian ytimessä.
Matkallani Kaliforniaan tahdoin kuitenkin ajatella West Coast Bluesia paljon
laajempana käsitteenä. Länsirannikolla vaikuttaa ja on vaikuttanut paljon
muidenkin tyylien artisteja. Blues on toisaalta saanut vaikutteita ja antanut niitä
yli genrerajojen. Ilmeinen liittolainen on jazz, jonka kukintoaika länsirannikolla
ajoittui 1920-lukuun ja pariin seuraavaan vuosikymmeneen. Mehukasta on pohtia
myös bluesin ja Bakersfieldin countryn sukulaisuutta. Molemmat kertovat rajuja
tarinoita, omaavat maaseutujuuret ja perustuvat usein samantyyppiseen kolmen
soinnun kiertoon.
Central Avenuen ja 7th Streetin perintö
Muuttoliike ja etnisen kartan eläminen vaikuttivat oleellisesti länsirannikon
musiikkiin. Ympäristökatastrofi Dust Bowl ajoi ihmismassoja kohti länttä 30-
luvulla. Moni country-muusikko päätyi Bakersfieldiin, missä syntyi arvostettu
"Bakersfield Sound", kantrin rujompi puoli. Viime vuosisadan alkupuolella Los
Angelesin musta väestönosa alkoi kasvaa. Kulttuuri keskittyi LA:n eteläosiin;
musiikkiklubeja nousi erityisesti Central Avenuen varrelle. Siellä seisoo edelleen
aikansa kuumin polttopiste, Dunbar Hotel. Vaikka Dunbaria kunnostetaan
asuinrakennukseksi, se kuvastaa hyvin Los Angelesin bluesin nykytilaa. Vain
kuoret ovat jäljellä.
Blues-innostus levisi myös Kalifornian pohjoisempiin osiin. Oaklandissa, San
Franciscon kupeessa, Bob Geddinsistä tuli alan iso hahmo. Hän pyöritti studioita
ja levymerkkejä. Läntisen Oaklandin 7th Streetille kasvoi melkein Losin Central
Avenuelle vertoja vetänyt musiikkialue.
.
|
|
|
Oaklandin 99 Cent Storen paikalla oli aikoinaan Bob Geddinsin Big Town Records.
|
Läntinen Oakland kuihtui niin kuin Central Avenuekin. Onneksi San Franciscon
lahden alue (Bay Area) kuitenkin liehuttaa West Coast Bluesin lippua korkealla
tänäkin päivänä. San Franciscosta löytää toimintaa jatkuvasti. Keskustan Bisquits
& Blues -klubi on kenties koko länsirannikon merkittävin alan viihdehuoneisto.
Naapurikaupunki Berkeley on vireä, samoin Bay Arean eteläinen piste San Jose.
Leipää ja sirkushuveja
Kalifornian demografiset muutokset perustuivat selviytymiseen ja toimeentuloon.
Kun uusi kotipaikka oli löytynyt ja päivittäinen leipä varmistettu, alkoi viihteen
kysyntä kasvaa. Kun noin vuosisata sitten viihteentekijöitä ei ollut omasta takaa,
tarvittiin tuontitavaraa. Liikenne alkoi käydä kuumana erityisesti Teksasista: T-
Bone Walker, Albert Collins ja Charles Brown nousivat tähdiksi länsirannikolla.
Ray Charles oli lähtöisin Floridasta, Lowell Fulson Oklahomasta, Big Mama
Thornton Alabamasta ja niin edelleen.
West Coast Bluesissa on kyse ennen kaikkea viihdyttämisestä ja
hauskanpidosta, siinä missä Mississipin uraa uurtavassa bluesissa vuodatetaan
sydänverta sävelten kautta. Maaseutublues on musiikin maataloutta,
alkutuotantoa, joka länsirannikolla jalostui viihdepalveluksi kaupunkiväestölle.
Symbioosissa jazzin kanssa kehittyi West Coast Blues sellaisena kuin sen
tunnemme.
Tänä päivänä Kaliforniassa jylläävät aivan muunlaiset musiikkisuuntaukset.
Pinnan alla kuitenkin vaikuttaa merkittävä toimija, Los Angelesin esikaupungissa
Van Nuysissa toimiva musiikkiyhtiö Delta Groove Productions. Yhtiö tuottaa
jatkuvasti blues-maailman kärkeen lukeutuvaa levymateriaalia. Delta Groove
vastaa pitkälti myös esiintyjiensä – tällä hetkellä muiden muassa The Mannish
Boys, Elvin Bishop ja Rod Piazza – buukkaamisesta. Näin mielenkiintoisia
artisteja saa nähdä livenä niin Amerikoissa kuin kansainvälisesti.
Mikä johtaakin elävän bluesin pulmaan. San Franciscoa ja sen seutua lukuun
ottamatta bluesia ei saa Kaliforniassa nautittavakseen kuin etsimällä. Mutta
pienet salapoliisin hommathan ovat osa rakkaan bluesimme viehätystä.
Raakaa työtä ja ruusuilla tanssimista
Bay Area kuuluu bluesin nykypäivän aidoimpiin ja elävimpiin ympäristöihin.
Varsinaiset klubit ovat juttu sinänsä. Toisaalta viihdeaspekti korostuu: musiikkia
viedään sinne missä ihmisetkin ovat. Bay Arealla bluesia kuunnellaan
ruokaravintoloissa, pizzerioissa, kahviloissa, jopa kaduilla.
Yhdysvaltain musiikkikaupunkien ja -alueiden laittaminen
paremmuusjärjestykseen on turhaa. Riittää kun totean, että Bay Area vetää
mielenkiintoisuudessa vertoja Chicagon klubeille, Austinin 6th Streetille
ympäristöineen, Memphisin Beale Streetille tai New Orleansin juhlahumulle. Yksi
on kuitenkin yli muiden, mitä yhden musiikinlajin keskittymiseen tulee: se on
countryn koti Nashville.
West Coast Blues -matka toi siis sydänmaatrilogiamme päätökseen. Mississipistä
ja Teksasista alkanut tutkimusmatkailu kerrytti yhteensä lähes kuukauden
edestä matkapäiviä, noin 6 000 ajo- ja yli 14 000 lentokilometriä. Luvut
kertonevat, ettei kyse ollut pelkästä huvittelusta. Suomessa voi liikkua missä vain
ja milloin vain, mutta Yhdysvalloissa ovat asiat toisin. Trilogian tekeminen vaati
käyntiä lukemattomilla hämärillä alueilla. Monet tarinoiden kannalta tärkeät
paikat ovat nykyisin gettoja, slummeja ja aavekaupunkeja. Turvallisuusasiat
lymyilivät jatkuvasti takaraivossa. Ainoaksi varsinaiseksi välikohtaukseksi jäi
seriffin puhutteluun joutuminen Teksasin valtatiellä numero 59. Haasteista
selvittiin, vaikka tavan takaa jouduttiin uhkaaviin tilanteisiin – muukalaisten
ympärillä partioivat gangsta-tyyliin autot Tutwilerissa, taparikollisten polttavat
katseet San Antoniossa, crack- ja jengikadut eteläisessä Los Angelesissa...
Mutta mitäpä ei rakkaan musiikin ja hyvän journalismin eteen tekisi?
PASI TUOMINEN
Blues-Finland.comin perustaja ja päätoimittaja
Kuvagalleria
West Coast Blues -sarjan toisessa osassa matkattiin San Franciscoon ja
kolmannessa Los Angelesiin. Lue myös johdanto-osa.
Blues-Finland.com teki matkan Kaliforniaan huhtikuussa 2013. Opetus- ja
kulttuuriministeriö tuki matkaa. Vastaava matka tehtiin vuonna 2012 Teksasiin ja 2011
Mississipiin.
.
|
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
|
|
