UUTISET
|
26.8.2009 Walter Troutille 20 vuotta uraa täyteen Yksi blues-rockin kovimmista nimistä juhlii kahta tien päällä ja studiossa viettämäänsä vuosikymmentä Euroopan-kiertueella sekä albumilla "Unspoiled by Progress: 20 Years of Hardcore Blues".
Amerikkalainen kitaristi-laulaja Walter Trout viettää 20-vuotistaiteilijajuhlaansa. Blues rockin mahtimiehen uran kohokohtia ovat olleet oma sooloura sekä jäsenyydet muun muassa John Lee Hookerin bändissä sekä John Mayallin sittemmin historiaan siirtyneessä The Bluesbreakersissä.
|
|
"Tähänastinen matka on ollut uskomaton. Soittaminen uskolliselle yleisölle kaikki nämä vuodet on ollut ilo ja etuoikeus", Walter sanoo.
Juhlavuoden pääteos on uusi albumi "Unspoiled by Progress: 20 Years of Hardcore Blues". Se ilmestyi kansainvälisesti alkukesästä ja ehti Suomenkin markkinoille heinäkuun alussa. "Levyä tehdessämme ajattelimme palata takaisin alkulähteille ja heittää sekaan myös uusia kappaleita. Mukana on esimerkiksi 'They Call Us the Working Class', joka on minun kannanottoni maailman nykytapahtumiin."
Vanhoista tutuista biiseistä mukana on "Goin' Downin" ja "Long Tall Sallyn" kaltaisia vetoja. Megaforcen julkaisemalla levyllä kuullaan Walterin nykyistä kiertuebändiä Sammy Avila (Hammond B3), Rick Knapp (basso) ja Michael Leasure (rummut).
Useampia kertoja Suomessa soittanut Trout lähtee syksyllä laajalle kiertueelle Britanniaan. Euroopan-rupeamaan mahtuu keikkoja myös muun muassa Norjassa ja Tanskassa. Suomen-matkasta ei ainakaan toistaiseksi ole tietoa.
Walter Trout muistaa kiittää fanejaan pitkästä ja menestyksekkäästä urastaan. "Olen yksi niistä onnellisista, jotka ovat voineet tehdä rakastamaansa asiaa työkseen – yleisö on tehnyt sen mahdolliseksi. Toivon voivani jatkaa vielä useita vuosia."
Linkit: Walter Trout kotisivu ja MySpace
ILMOITUS
Osta Walter Troutin uutuus CDON.COM-verkkokaupasta! .
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English .
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © Blues-Finland.com 2006-2009 .
|