UUTISET
|
14.10.2009 John Mayallin uusi yhtye levytti "Tough" on brittibluesin isän 57. pitkäsoitto. Kappaleiden tekstit ovat globaaleja ja ajankohtaisia, aina tärkeitä ihmissuhdedraamoja unohtamatta. Mayallin uutta yhtyettä kuullaan ensimmäistä kertaa albumilta.
John Mayall on levyttänyt uuden yhtyeensä kanssa albumin. Levy nimeltä "Tough" julkaistiin syyskuun puolessa välissä Eagle Recordsin merkillä. Kiekko on marraskuussa 76 vuotta täyttävän blues-legendan pitkällä uralla peräti numero 57.
|
|
Mayallin klassikkobändi The Bluesbreakers siirtyi historiaan viime vuonna. Saadakseen vapaammat kädet uransa jatkolle John kasasi pienimuotoisemman orkesterin, ja hän myös tekee entistä enemmän yhteistyötä muiden artistien kanssa.
Uuden kokoonpanon kosketinsoittajana toimii Tom Canning, joka on tuttu myös The Bluesbreakersistä. Muut soittajat ryhmässä ovat Rocky Athas (kitara), Jay Davenport (rummut) ja Greg Rzab (basso). Bändin kaikki jäsenet ovat kotoisin USA:sta.
"Uuden levyn sointi on raju ja kaupunkimainen. Se pureutuu ajankohtaisesti maailman vaikeaan nykytilaan sekä ihmisten välisten suhteiden ongelmiin. Lopussa on toivon pilkahdus", Mayallin leiristä luonnehditaan.
Tapansa mukaisesti John Mayall keikkailee ahkerasti. Kesällä heitettiin rankka Euroopan-kiertue, ja marraskuun ohjelmassa on 13 keikan rupeama USA:ssa ja Kanadassa. "No days off" on joskus ollut Mayallin motto, mutta rundilla pidetään nyt peräti kaksi vapaapäivää.
Useita kertoja Suomessa esiintynyt Mayall keikkaili viimeksi maassamme kesällä 2008. Lue keikkaraportti tästä.
Linkki: JohnMayall.com
ILMOITUS
John Mayallin uuden levyn voi ostaa CDON.COM-verkkokaupasta. .
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English .
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © Blues-Finland.com 2006-2009 .
|
|