BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
21.2.2010                                                                                                 Jump 4 Joy
Ruotsalaiset sivakoivat Helsinkiin
Jump 4 Joy toimii hiihtolomakauden avaajana Storyvillessä kolmen illan ajan.
Groovy Eyes heittää ensimmäisen oman keikkansa pitkään aikaan. Otis Taylor
käynnistää maaliskuun blues-tarjonnan.


Menevä ruotsalaisyhtye
Jump 4 Joy keikkailee tällä viikolla Helsingin
Storyvillessä.
Ulf Sandströmin ja Bo Gustafssonin luotsaama orkesteri soittaa
pääkaupungissamme kolme konserttia torstaista lauantaihin.

Jump 4 Joyn musiikki ammentaa vahvasti New Orleansin perinteistä. Mukaan
mahtuu myös Karibialaisvaikutteita ja puhtaampaa rhythm & bluesia. Yhtyeen
uusin levy "Tasty" on saanut hyvän vastaanoton. Lue Blues-Finland.comin arvio
tästä.

Storyvillessä menoa on luvassa jo keskiviikkona, jolloin lavalla on
Groovy Eyes.
Bändi on säestänyt viime vuosina muun muassa
Diz Watsonia. Varsinaista omaa
keikkaa ei
Jo' Buddyn vetämällä Groovy Eyesillä sen sijaan ole ollut yli kahteen
vuoteen. Myöhemmin keväällä, toukokuussa, Groovy Eyes soittaa jälleen
Tony
Uterin
ja Watsonin kanssa Helsingissä.

Maanantaina 1. maaliskuuta Helsingin Savoy-teatterissa esiintyy kovassa
huudossa oleva
Otis Taylor. Taylor, joka tunnetaan banjon roolin ja bluesin
afrikkalaisten juurien korostajana, sai valmiiksi viime vuonna oivallisen levyn
"Pentatonic Wars and Love Songs". Lue levyarvio
tästä ja tutustu myös konsertin
ennakkojuttuun.

Blues-viikko 8

Seinäjoki: Tomi Leino Trio soittaa Hosboda Korbelissa torstaina.

Kokkola: Leinon Trio perjantaina Cornersissa.

Helsinki: Käpygrillin perjantaissa Swamp Boogie.

Porvoo: Antsu Haahtela on perjantaina keikalla Grand Cornerissa.

Mikkeli: Wilhelmissä perjantaina Dave Lindholm.

Oulu: Tomi Leino Trion viikon kolmas konsertti on ohjelmassa lauantaina
Lentävässä Lautasessa.

Kerava: Lauantaina O'Robin'sissa Swamp Boogie.

Jämsä: Olohuoneessa pidetään pienimuotoinen Spring Blues -tapahtuma.
Perjantaina soittaa Taika Mäkinen & Siniset Jarrut, lauantaina L.R. Phoenix & Mr
Mo' Hell.

Lappeenranta: Lauantaina on luvassa Siberian Blues Huskiesin keikka Old
Cockissa ja Dave Lindholmin veto Raittisessa.

Järvenpää: Puistoblues-festivaalin järjestämät Järvenpään levymessut täyttävät
Hotelli Rivolin myyntipöydät sunnuntaina. Perinteeksi muodostuneilla messuilla
myydään ja ostetaan tuhansia vinyylilevyharvinaisuuksia sekä cd-klassikoita,
uutta musiikkia unohtamatta. Yleisöä viihdyttää tiskijukkana toimiva Kantritohtori
Teppo Nättilä.


Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English