BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

25.11.2010
Mikä on Suomen paras roots-baari?

Vuonna 2007 Blues-Finland.comin lukijat äänestivät julkaisun
yksivuotissyntymäpäivän kunniaksi kaikkien aikojen blues-nimeä. Voittajaksi
kaksivaiheisessa vaalissa nousi
Muddy Waters. Vuotta myöhemmin äänestettiin
vuoden blues-festivaalia, ja ykköseksi osoittautui
Puistoblues. Viime syksynä oli
klubivaalin vuoro. Yleisön suosikki oli tamperelainen
Down Home Kivi.
.
Nyt etsitään Suomen juurevinta kuppilaa.
Tavoitteenamme on löytää ravintola, baari tai
vastaava, joka maassamme satsaa
vahvimmin elävään ja/tai tallenteilta
soitettavaan bluesiin ja sen sukuiseen
musiikkiin.

"Roots-baareja" riittää moneen kolkkaan
isoista kaupungeista pieniinkin paikkakuntiin.
Blues-Finland.com on laatinut alustavan
listan mestoista, mutta myös mitä tahansa
listan ulkopuolista kuppilaa saa äänestää.

Voi myös jättää äänestämättä
ja vain
osallistua
palkintojen arvontaan.

Viimeinen äänestyspäivä on
14. joulukuuta.
Äänestää voi nimellä, nimimerkillä tai
nimettömänä.
Äänestysaika on
päättynyt.

Pääpalkinnon, Sony Walkmanin,
voitti nimimerkki
aqualite.

Levypalkinto lähtee seuraaville:
jari sillanpää
Turo
Aino Liikamaa
joonas pasanen
Antti Hämäläinen
Hannu Malin
ensio.takamäki
jukka kuronen
rturja
Sigma
eeva
Piia

Palkintojen voittajiin otetaan
yhteyttä sähköpostitse palkinnon
toimittamiseksi.

Suomen paras roots-baari 2010
julistetaan 3. tammikuuta 2011.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English