BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
15.12.2010                                                                                            © Jyrki Kallio
Jemma-palkinto Pepe Ahlqvistille
Blues Loversin nyt kolmesti jakama palkinto meni suomalaisen bluesin
kokeneelle hahmolle. Juhlallisuudet pidettiin Tampereen Yo-talolla. Blues
Lovers ei järjestä jameja kevätkaudella, mutta muita metkuja on.

Pirkanmaalaisen Blues Lovers -yhdistyksen myöntämä Jemma-palkinto alkaa olla
jo perinne. Tiistaina 14. joulukuuta vietettiin yhdistyksen pikkujoulujameissa
kolmansia Jemma-juhlallisuuksia. Tällä kertaa palkinnon pokkasi pitkän linjan
bluesmies
Pepe Ahlqvist.

Neljä vuosikymmentä bluesia

Blues Lovers myöntää Jemma-palkinnon ansioituneelle rootsmuusikin parissa
toimijalle. Pysti ei ole mikään perinteinen maljakko, vaan tamperelaisen
Ari
Nevalaisen
käsityötaidon näyte: koristeellinen puukko. Kaksi vuotta sitten
ensimmäinen puukko meni
Robban Hagnäsille ja Wentus Blues Bandille. Viime
vuonna palkittiin "Bluesministeri"
Esa Kuloniemi. Molemmat tahot ovat
palkintonsa ansainneet, ja oikeaan osoitteeseen meni Jemma tänäkin vuonna.

Yhdistyksen puheenjohtajalla
Aarno Rissasella on vakuuttava luettelo
palkitsemisperusteita. "Ahlqvist on toiminut bluesin parissa jo yli neljäkymmentä
vuotta, hänellä on takanaan kymmeniä levyjä ja yli viisituhatta keikkaa. Hän on
maailmanluokan harpisti ja monipuolinen blues/roots -vaikuttaja, jolta taittuu
kitaran lisäksi pianon ja rumpujen soitto", Rissanen näkee.

Lisäksi Pepe on koulukeikoillaan ja workshopeillaan vienyt bluesperinnettä
eteenpäin uusille sukupolville. Hänen crossover-henkiset äänitteensä – kuten
tänä vuonna ilmestynyt suomenkielinen ”
Näillä mailla” ja H.A.R.P.-yhtyeen
takavuosina suurta suosiota nauttineet julkaisut – ovat tuoneet bluesille kosolti
uutta kuulijakuntaa.

Uutteraa toimintaa Pirkanmaalla

Blues Lovers ry:n toiminta on kuluneena vuonna ollut Rissasen mukaan
monipuolista ja uutteraa. Kerran kuukaudessa järjestettävät teemalliset jami-illat
ovat keränneet Tampereen Yo-talolle suuren joukon innokkaita soittajia ja
kuuntelijoita. Tähän mennessä esiintyjiä on kertynyt hieman yli sata.

"Korkeatasoisten jamien artistivieraina ovat kuluvana vuonna esiintyneet muun
muassa
Homer Henderson, Tokela ja Sax Machine -nelikko Juho Hurskainen,
Sami Sippola, Vesa Hyrskykari
ja Masa Orpana. Tulevalla kevätkaudella jameja
ei järjestetä, mutta asiaan palataan syksyllä uudistetuin kujein", Aarno Rissanen
summaa.

Sen sijaan viime keväänä henkiin herätetty Klubiblues-tapahtuma ja kesäiset
cajunbileet olivat niin onnistuneita tapahtumia, että ne saavat ensi vuonna
jatkoa. Lisäksi suunnitelmissa on ikärajaton koulutus- ja jamitapahtuma sekä
Swing Team ry:n kanssa järjestettyä tanssiopetusta.

Blues Lovers on toiminut yhteistyössä Tullikamarin Klubin kanssa ja ollut mukana
järjestämässä
Duke Robillardin ja Zakiya Hookerin taannoisia Tampereen-
keikkoja. Tämänsuuntaista toimintaa on tarkoitus jatkossakin harjoittaa. Ei sovi
myöskään unohtaa yhdistyksen kaksi kertaa vuodessa julkaisemaa BluesLove-
lehteä. Esimerkiksi viimekesäinen numero oli Suomen oloissa harvinaisen kattava
cajun/zydeco -spesiaali.

Rissanen kiittelee yhdistyksen hallitusta, jonka sisällä toiminta on ollut kitkatonta
ja sujuvaa. Hän kertoo, että Blues Lovers pyrkii laajentamaan yhteistyötään
muiden blues ja roots -yhdistysten kanssa sekä monipuolistamaan omalla
panoksellaan maamme tapahtumatarjontaa.

MARKO AHO


Linkit:
Blues Lovers, Pepe Ahlqvist, Tampereen Yo-talo
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English