BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
UUTISET
27.1.2014
Harperille ja Musselwhitelle
parhaan blues-albumin
Grammy

Musiikin himoituimmat palkinnot, Grammyt,
jaettiin sunnuntaina 26. tammikuuta
gaalatilaisuudessa Los Angelesissa.


Parhaasta blues-albumista palkittiin
Ben
Harper
ja Charlie Musselwhite. Kahden eri
sukupolven muusikot tekivät albumin "Get
Up!".
Levy julkaistiin legendaarisella
Stax-merkillä.
Pystin saatuaan miehet olivat onnensa kukkuloilla."Olen ihan taivaissa",
Musselwhite muikisteli Grammy.comin haastattelussa. "Ajattelin, että meillä on
hyvät mahdollisuudet. Olisin ollut iloinen kenen tahansa puolesta, mutta
erityisesti meidän puolestamme!"

"Tämä on elämäni parhaita juttuja", sanoi puolestaan Harper.

Molemmat olivat toisaalta sitä mieltä, ettei levyjä tehdä palkintojen saamista
varten. "Se ei ole musiikin henki. Musiikki tehdään sydämestä, rakkaudesta ja
ilosta. Sitten vaan toivotaan, että porukka tykkää", Charlie kuvaili. "Aivan,
musiikki palvelee artistin luovia vaistoja. Palkinto ei ole kaikki kaikessa", Harper
komppasi.
.

Musselwhitella oli kaksi Grammy-ehdokasta, sillä hän oli yksi artisteista
ehdokaslevyllä "Remembering
Little Walter" (Musselwhite, Billy Boy Arnold, Mark
Hummel, Sugar Ray Norcia ja James Harman). Muut ehdokkaat parhaan blues-
albumin kategoriaan olivat "Seesaw" (Joe Bonamassa ja Beth Hart), "Cotton
Mouth Man" (James Cotton) ja "Down in Louisiana" (Bobby Rush).

Nykyisin Grammyissa on ainoastaan yksi blues-kategoria. Aiemmin Grammyt
jaettiin sekä parhaasta perinteisen bluesin että parhaasta nykybluesin albumista.


Muista kategorioista löytyy mielenkiintoisia voittajia.
Gary Clark Jr palkittiin
parhaasta perinteisestä R&B-esityksestä. Palkittu kappale on "Blak and Blu" -
albumin raita "Please Come Home". Parhaasta alueellisesta roots-albumista (Best
Regional Roots Music Album) sai Grammyn
Terrance Simien & The Zydeco
Experience
ja "Dockside Sessions".

Paras rock-albumi oli
Led Zeppelinin "Celebration Day". Suomen-vierailultakin
tutut
Emmylou Harris ja Rodney Crowell ovat nyt hallitsevat parhaan Americana-
albumin tekijät. Grammy myönnettiin levystä "Old Yellow Moon".

Grammyt jakava The Recording Academy antaa vuosittain kunniaa myös
klassikkolevytyksille. Tänä vuonna levytyksien Hall of Fameen otettiin 27
kappaletta. Joukossa ovat kuolemattomat blues-kappaleet "Sweet Home
Chicago" (
Robert Johnsonin versio), B.B. Kingin "3 O'Clock Blues" ja Sister
Rosetta Tharpen
"Strange Things Happening Every Day".

Hall of Fame -kutsun saivat myös "Georgia on My Mind" (Hoagy Carmichael And
His Orchestra), "Get Up – I Feel Like Being Like a Sex Machine" (James Brown) ja
"What a Wonderful World" (Sam Cooke).


Linkki:
Täydellinen voittajalista (Grammy.com)
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2014
.
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English