GRAND BLUES FESTIVAL 2016, LAHTI - ENNAKKO
14.3.2016
Kirk Fletcher
Grand Blues Festivalilla tuoretta
amerikkalaisvoimaa
Kirk Fletcher ja Gerry Hundt vastaavat kansainvälisestä panoksesta
Lahden-tapahtumassa. Titty Bar Tim Blues Band, Lena & The Slide Brothers
ja Paavo Pesonen saavat myös vuoronsa.

Lahtelainen kevättapaus Grand Blues Festival saa tänä vuonna vuoron
lauantaina, huhtikuun toisena päivänä. Lahden Seurahuoneella nautiskellaan
musiikista amerikkalaisten ja suomalaisten esiintyjien tahtiin.

Yhdysvaltain tuontitavaraa ovat nuoremman polven artistit
Kirk Fletcher ja
Gerry Hundt
. Hundt soittaa kouvolalaisen Titty Bar Tim Blues Bandin kanssa.
Lena & The Slide Brothers ja Paavo Pesonen komistavat kokonaisuuden.

Bluesin ystävät muistavat Kirk Fletcherin todennäköisimmin teksasilaisesta
klassikkobändistä
The Fabulous Thunderbirds. Kirk kitaroi bändissä viime
vuosikymmenellä ja vieraili silloin Suomessakin. Kesällä 2008 Fletcher soitti
Rauma Bluesissa
The Mannish Boys -superbändissä.

Parin tunnustelevan levyn jälkeen Kirkin sooloura urkeni toden teolla vuoden
2010 kiekolla "My Turn". Vasta silloin nuorimies uskaltautui kitaransoiton ohella
lähestymään laulumikrofonia. "Aiemmin en ollut laulanut kuin muutaman kerran
kuorossa, kun joku oli jättänyt tulematta paikalle", Kirk vähätteli
The Blues
Magazinen haastattelussa.

"Tuottajan ja parin kaverin suostuttelun jälkeen sitten yritin. Levyn jälkeen meni
vielä vuosi ennen kuin aloin laulaa vakituisesti keikoilla. Laulaminen jännitti ja
tuntui oudolta. Toisaalta laulamisesta on tullut todella hauskaa. Se on nyt ihan
uusi luku urallani."

Kirk Fletcherin – joka päätyi perheineen Arkansas'sta Los Angelesiin ja
Comptonin koville kulmille jo lapsena – nauttimasta arvostuksesta kertoo paljon
se, että hänet ovat kiinnittäneet joukkoihinsa niinkin erilaiset hahmot kuin
Cyndi
Lauper, Michael Landau
ja italopoppari Eros Ramazzotti. Landaun kanssa Kirk
esiintyi äskettäin Japanissa asti. Myöhemmin tänä vuonna Fletcher on lähdössä
konsertoimaan Britanniaan, Saksaan, Itävaltaan, Espanjaan ja Sveitsiin.

Chicago-Kouvola -yhteistyötä

Multi-instrumentalisti Gerry Hundt on vaikuttanut Chicagon blues-baareissa
teinipojasta asti. Hundtin ansiolistasta löytyy soololevyjä ja jäsenyys Chicagon
takuumiehen
Nick Mossin The Flip Tops -bändissä.

Hundt tunnetaan bluesin saralla ennen kaikkea mandoliinin taitajana. Lisäksi hän
soittaa sujuvasti yhtä lailla kitaraa, huuliharppua kuin bassoa – ja osaa vielä
laulaakin. Gerryn tuore lähestymistapa Chicago-bluesiin ja aktiivisuus esiintyjänä
ovat poikineet runsaasti keikkaa bluestapahtumissa ja klubeilla.
 
Titty Bar Tim Blues Bandin keulamies Timo Heikkilä on käyttänyt Hundtia
Suomessa aikaisemminkin, ja yhteistuumin ollaan liikkeellä myös nyt. Ennen
Grand Blues Festivalia Hundt ottaa triokokoonpanolla alkulämmöt kahdella
keikalla Kouvolassa.

Lena & The Slide Brothersilla ovat käsillä jännittävät ajat. Kvartetin kolmas albumi
"The Road" julkaistaan vain viikko Lahden-tapahtuman jälkeen. Kiekko seuraa
yhtyeen ensimmäisiä teoksia "
Turn It On" ja "Shine Your Light".
Julkaisuviikonloppuna Lena & The Slide Brothers vieläpä ottaa osaa European
Blues Challenge -kisaan Italiassa.

Laulaja-basisti
Lena Lindroosin ja kitaristi Matti Kettusen originaalikappaleiden
ympärille syntyneen orkesterin ykkösvalinta rumpaliksi on aina ollut
Juha
Litmanen
. Toinen slide-veli vaihtui taannoin, kun kitaraässä Ykä Putkinen astui
remmiin
Ville "Lefty" Leppäsen tilalle.
 

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Micke Björklöf & Blue Strip 25 vuotta    Agents & Vesa Haaja Tampere-talossa 31.3.

Kun yhtye sai vuonna 2011 ulos ensimmäisen levynsä, kiittelimme sen
materiaaliomavaraisuutta ja toteutuksen laadukkuutta. "Kun käsissä on seuraaja
'Shine Your Light', on selvää, että bändi pitää kiinni omavaraisuus- ja
laatutakuustaan. Ja pistää vielä piirun paremmaksi", arvioimme kaksi vuotta
myöhemmin.
Ensimmäinen sivallus kolmoslevyltä vihjaa, että meno sen kun
paranee.

Nuori lahtelaiskitaristi
Paavo Pesonen hiipii kotimaisen bluesin kartalle hieman
vaihtoehtoista reittiä. Pesonen tekee työpajamaisia keikkoja paljolti kirjastoissa.
Teemoja ovat olleet muun muassa "juurimusiikin alkulähteillä" ja
"murhaballadeista Delta-bluesiin".

Grand Blues Festival Lahden Seurahuoneella lauantaina 2. huhtikuuta. Katso lisätietoja
infosivulta ja Lahden Blues Mafian verkkosivuilta.

Kirk Fletcherin kuva: Marc Cooper
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA