John Mayall palaa 60-luvun bändidraamaan
”Minä ja Clapton halveksuimme Jack Brucen petturuutta”
 
26.1.2020

Brittiläisen bluesin kestosuosikki John Mayall on kuntoutunut
kiertuevireeseen. Mayallin, 86, rundi käynnistyi torstaina Kaliforniassa.

Terveyshuolet keskeyttivät Mayallin keikkailun runsas vuosi sitten ja uudelleen
vuoden 2019 lopulla.

Nyt Mayall on jälleen vedossa. Hänen bändissään soittavat
Carolyn Wonderland,
Grez Rzab
ja Jay Davenport. Kokoonpano kiertää Yhdysvalloissa, kunnes se
huhtikuussa suuntaa Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.

Suomessa Mayall on viimeksi esiintynyt vuosi sitten.

Uutta pontta John Mayallin nykypäivään tuo myös elämäkertakirja. ”Blues From
Laurel Canyon – My Life as a Bluesman” ilmestyi marraskuussa.

Kirja keskittyy aikaan Mayallin lapsuudesta ja nuoruudesta vuoteen 1979.
Materiaalia siis jää toiseenkin opukseen - sellainen on Johnin mukaan tulossa.

Mayallin kuuluisimman bändin
The Bluesbreakersin vaiheet luonnollisesti
kiinnostavat: soittivathan yhtyeessä niin
Eric Clapton, Peter Green, Mick Taylor
kuin
Jack Bruce. Levyistä ylivoimainen ykkönen on vuoden 1966 ”Blues Breakers
with Eric Clapton” (Mayall korostaa, että kaksi ensimmäistä sanaa kirjoitettiin
tarkoituksella erikseen), joka tunnetaan myös ”Beano-levynä”.
Bluesbreakersin, Claptonin ja Brucen
yhteiselo oli kaikkea muuta kuin
ongelmatonta. Clapton nousi kitaristina
epäjumalan asemaan jo parikymppisenä,
mutta tuli keikoille, kun muisti. Jack Bruce -
joka tunnetusti perusti myöhemmin
Cream-
superbändin Claptonin ja
Ginger Bakerin
kanssa - taas sortui houkutuksille.
Manfred
Mann
värväsi Brucen salaa bändiinsä kesken
”Beanon” sessioiden.

– Luimme siitä Melody Maker -lehdestä. Minä
ja Eric raivostuimme, kun Jack ei ollut
kertonut ensin meille, Mayall kertoo
kirjassaan.

– Olimme sen verran katkeria, että teimme
yhdessä hitaan bluesin ”Double Crossing
Time”. Se paitsi ilmensi halveksuntamme
Jackin petturuutta kohtaan myös antoi
Ericille tilaisuuden esitellä äkäistä
blueskitarointiaan, selventää Mayall.

”Double Crossing Time” päätyi yhdeksi
kuolemattomaksi raidaksi ”Beano-levylle”.


 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2020
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
 
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some