BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
1.11.2010
Paholaiselle kyytiä
Vimmaisista keikoista tunnettu Dave Arcari
on perinteisesti levyillään ollut astetta
hillitympi. Viimeisimmältä julkaisulta
"Devil's Left Hand" löytyy silti
rehvakkuutta ainakin jokusen
nuorisobändin tarpeiksi.

Skotlantilainen alt.blues-artisti Dave Arcari
tekaisi äskettäin muutaman päivän mittaisen
Suomen-kiertueen ja esiintyi sen tiimoilta
myös
Scandinavian Blues Partyssa
Kokkolassa. Arcari on niittänyt mainetta
hurjana, jopa maanisena, lavaesiintyjänä ja
maineensa veroinen hän täällä
pistäytyessään olikin.

Keikoillaan Arcari raivoaa ja remeltää country bluesiin painottuvan ohjelmistonsa
läpi bluespiireissä harvemmin koetulla kiihkolla. Levyillä hänen esityksestään on
perinteisesti karsittu rehvakkuutta hieman vähemmälle. Sitä on kuitenkin
melkoinen annos saatu tälle uutukaisellekin tallentumaan.

Olen aina pitänyt Dave Arcarin omista piiseistä. Niissä country bluesiin yhdistyy
monesti sopiva annos skotlantilaista juomalaulu- ja balladiperinnettä. ”Devil's Left
Hand” avataan juuri tuolla reseptillä tehdyllä nimipiisillä. Sitä voisi vaatimattomasti
kutsua vaikkapa täysosumaksi. Laulussa annetaan kyytiä itselleen Penteleelle,
kunhan ensin vain juodaan tarjotut viskit pois. Meno on sen mukaista. Levyyn
tutustuminen meinasi tyssätä heti alkuunsa, kun innostuin kuuntelemaan tätä
avausraitaa muutaman kerran putkeen.

Vahvaa piisimateriaalia löytyy lisääkin, joten ei kannata avaukseen jumiutua.
Esimerkiksi ”Cotton On My Back”, ”MacPherson's Lament”, ”Hangman´s Blues” ja ”
Texicalli Waltz” edustavat kaikki skottilaista bluesnäkemystä parhaimmillaan.
Mielestäni bluesin tulisikin olla tulkitsijansa näköistä musiikkia - tässä
tapauksessa asia on juuri niin.

”One Side Blind” on rouheata gospelia, jossa sointu ei tahdo vaihtua, vaikka
melodia siihen suuntaan vihjaileekin. Laulun kantavana teemana toistuu lause ”
don't you criticize me”. Paholainen on laulajan kintereillä jälleen perinteisemmin
rokkaavassa kappaleessa ”Devil´s Deal”.    

Ensimmäisenä ennakkomaistiaisena levyltä julkaistiin päätöspiisi ”Dragonfly”
(video löytyy
Arcarin YouTube-profiilista). Se eroaa muusta materiaalista jo senkin
takia, että Dave soittaa yksikielistä Diddley Bow'ta. Se on myös ainoa raita, jossa
kuullaan vierastyövoimaa:
The Delgados -yhtyeen Paul Savage pistäytyy
takomassa rumpua.

Lainamateriaali ei isommalti yllätyksiä tarjoile. Arcari on ennenkin levyttänyt
näkemyksiään varsin klassista sävelmistä. ”Can't Be Satisfied” ja ”Come On Into
My Kitchen” ovat moneen kertaan käsiteltyjä aiheita, mutta hienosti ne vain
toimivat hänen käsittelyssään. ”Trouble In Mind” ja
Johnny Cashin ”Blue Train”
löytyivät jo akustisina versioina muutaman vuoden takaiselta ”Something Old,
Something Borrowed...” -ep:ltä. Aiemmin mainitut ”Texicalli Waltz” ja ”One Side
Blind” löytyvät niinikään akustisina versioina samaan aikaan julkaistulta ”...
Something New, Somehing Blue” -ep:ltä.

Nyt näistä neljästä rallista tarjoillaan sähköisemmät toteutukset. Ensin mainittu
on soitettu yleisestä linjasta poiketen Telecasterilla. Muutoin homma hoituu
Davelle ominaiseen tyyliin National-resonaattoreiden voimin, joko sähköllä tai
ilman.

Keikoilla Arcarin tulkinnan hienovaraisimmat piirteet tuppaavat jäämään
reuhaamisen jalkoihin, mutta studiossa mies malttaa laskea hieman kierroksia.
Onneksi ei kuitenkaan liikaa.

MARKO AHO


Dave Arcari: Devil's Left Hand. Buzz Records, 2010

Dave Arcari (kitara, laulu), Paul Savage (rumpu)

Tuottaja: Dave Arcari


Lue myös arvio edellisestä levystä "
Got Me Electric".

Linkit: Dave Arcari
kotisivu ja MySpace

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English