UUSIMMAT
 
 
 
     
Blues mukana alusta asti
     
  Hurriganesin blues-vaikutteet tulivat selviksi heti ensimmäisellä
pitkäsoitolla (Rock and Roll All Night Long, 1973). Valikoituihan sille
muun muassa
Freddie Kingin kuolematon instrumentaali "Hideaway".

Levy-yhtiölegenda
Atte Blom vahvistaa kolme vuotta sitten julkaistun "Live
in Hamina 1973" -levyn kansiteksteissä, että Ganesin "musiikissa
painottuivat vahvasti rockmusiikin afroamerikkalaiset juuret" ja että
"
Järvinen toi rock 'n' rolliin juuri sopivan annoksen bluesin perinnettä".

Joskus sanotaan, että Hurriganes tarttui bluesiin ja rockiin
progressiivisella otteella luoden siten Suomen mittakaavassa
ainutlaatuisen musiikki-ilmiön. Näitä katujätkiä ajatellen luonnehdinta on
yliampuva. Varsinkaan
Remu ja Cisse eivät olleet virtuoosimuusikoita.
Heidän suoraviivainen ja ennen kaikkea aina 100 prosenttia tiskiin iskenyt
asenteensa loi kivijalan, jonka päällä näppärien kitaristien,
Ile Kallion ja
Albertin, oli hyvä toimia. Turhia ei murehdittu tai pohdiskeltu, vaan
pisteltiin täysillä menemään ja kulmat suoriksi.

Hamina-livellä kuullaan useita blues- ja rock-klassikoita varhaisen
Hurriganesin esittäminä.  Blues-osastolta löytyvät "Hideaway" sekä
myöhemmin yhdeksi yhtyeen tunnetuimmista  biiseistä osoittautunut
"Roadrunner" – säveltäjänä muuan kitaristi Mississippin McCombista,
Bo Diddley. Hyvin ovat esillä myös Little Richardin (Keep on Knocking,  
Lucille) ja
Chuck Berryn (Little Queenie, Sweet Little Sixteen) teokset.

Lue lisää: Bluesin ottopojat
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
15.12.2014
Remu ja levy. Kuva: Leif Laaksonen
Viro kunnioittaa Hurriganesia – Remu paikalla
Hurriganesin menestysvuosina levyjä ei sopinut rautaesiripun takana
kuunnella. "Get On! Estonian Tribute To Hurriganes" tekee lopullisesti tilit
selviksi. Julkkarit vietettiin Tallinnassa.

Tiistaina, joulukuun yhdeksäntenä päivänä kello viisi iltapäivällä, tallinnalaisen
Scotland Yard –pubin ovet avautuivat. Pubissa oli suomalaisittainkin varsin
kiinnostavaa ohjelmaa: virolaisen
Hurriganes-tribuuttilevyn viralliset julkkarit.
"Get On! Estonian Tribute To Hurriganes" sisältää 16 suomalaisen rockjättiläisen
biisiä, jotka kuullaan nyt virolaisten muusikoiden esittäminä. Artisteja ja bändejä
on useista sukupolvista ja musiikkityyleistä. On country & westerniä, hard rockia,
bluesia, rockabillya ja ties mitä. Miksi? Parhaan vastauksen antaa pitkän linjan
supertähti
Ivo Linna, 65. "Olen elänyt puolet elämästäni tietäen, että olen
Remulle velkaa", Linna sanoi äskettäisessä haastattelussa.

Legendaarisen bändin eittämätön liideri
Remu Aaltonen, 66, oli jo paikalla. Remu
nautti illallista, kirjoitti nimmareita ja poseerasi fanien kanssa valokuvissa, välillä
haarukka kourassa. Kun uudenkarhea CD alkoi soida Scotland Yardissa, hänen
koko olemuksensa muuttui – Remu kuunteli viimeisen päälle tarkkaavaisesti. Hän
naputteli silmät kiiluen rytmiä pöytään ja nyökytteli päätään. Fiilistelyn katkaisivat
vain kiittelevät murahdukset: "Paikoittain tää menee ihan Purpleksi", Remu heitti,
kun
Paradoksin esittämän "It Ain't What You Do" –version urkusoolo kajahti
ilmoille.
.
Palusalu, Aaltonen, Vuorimies, Roots. Kuva: Leif Laaksonen

CD:n soittaminen jäi puoliväliin, kun lavan otti illan ensimmäinen puhuja Jaan
Elgula
- radioääni, kantrilaulaja ja mies 80-luvun ZZ Topin tapaan toteutetun "In
the Nude" –version takana. "Sain tästä jo sähköiskun" olivat hänen ensimmäiset
sanansa mikkiin. Ensimmäiset aplodit sai luonnollisesti Remu. Toisena osoitettiin
suosiota
Eero Palusalulle, joka johtaa tallinnalaista Outlaw Musicia. Juuri hän oli
vastuussa tribuuttialbumin kasaamisesta.

Ja sitten:
Risto Vuorimies. Valokuvaaja, joka suunnitteli kolmen ensimmäisen
Hurriganes-levyn (Rock and Roll All Night Long, Roadrunner, Crazy Days) kannet.
"Roadrunnerin" (1974) kansi on valittu Suomen kaikkien aikojen parhaaksi
lukemattomia kertoja. Vuorimies antoi auliisti muutamia kuviaan virolaisen CD:n
kansiin. Edessä ja takana ovat fotot "Roadrunner"-sessioista. Sisältä löytyy
otoksia bändistä soittamassa ja takahuoneessa hengailemassa vuonna 1973.

Vuorimies kertoi, että kuvista ainoastaan yhtä (nyt etukannessa nähtävää) on
käytetty aiemmin. Takapenkillä istuneet bändin jäsenet editoitiin kuvasta pois, ja
syntynyttä kuvaa käytettiin "Ganes"-elokuvan (JP Siili, 2007)
ennakkomarkkinoinnissa. Virolaisen tribuuttilevyn kuvamaailma myötäilee
Vuorimiehen originaalia muutenkin – itse miehen luvalla ja siunauksella.

Takakannen kuva herätti keskustelua. Vuorimies arveli, että kädet auton ratilla
kuuluvat basisti
Cisse Häkkiselle (1951-1990). Kun Palusalu mietti, että korut
vaikuttavat remumaisilta, kysymys esitettiin Remulle – kyllä, takakannen kädet
ovat hänen! Risto Vuorimies teki vielä liikuttavan eleen ja antoi Palusalulle kuvan
Cissestä ja kitaristi
Albert Järvisestä (1950-1991): "Kun Remukin on paikalla, nyt
koko bändi on pubissa. Pidä heistä hyvää huolta!"
 

Viron oivallisin rockabillykvartetti Maryann & The Tri-Tones nousi lavalle ja soitti
setillisen ripeätahtista materiaalia; levylle he tekivät version "Gypsy Girl" –
slovarista. Kun yhtye sai vahvistuksekseen
Airi Allveen, ja ryhmä vetäisi raisun
"Rock Around the Clock" –tulkinnan, jopa suomalaisvalokuvaajat Vuorimies ja
Leif
Laaksonen
lähtivät ravistelemaan pyrstösulkiaan tanssilattialle. Tri-Tones
muuten äänitti hiljattain albumin vanhanaikaisessa analogistudiossa Saksassa.
Tuotos tulee pian saataville.

Tri-Tones esiintyi laadukkaasti, mutta musa vaikutti turhan pehmoiselta herra
Aaltosen makuun. Fiilis palasi heti kun astetta rajumpi Airi Allvee &
Underwater
tuli stagelle. Yhtye soittaa tribuutilla kipaleen "Satur'ly Night Club", ja
Ivar
Kannelmäe
kitaroi kolmella muullakin kappaleella, muun muassa
"Roadrunnerilla".
Jamit jatkuivat vaihtuvissa kokoonpanoissa.
Lopulta myös Remu Aaltonen köpötteli
kävelykeppeineen kohti lavaa.
Rumpupatterin takana ikävuodet menettivät
merkityksensä. Vaikka Remun nykyisessä
bändissä on toinenkin rumpali, legendalta
sujuivat "Roadrunnerin" ja "Get Onin" rytmit
kuin vettä vaan.

Sattui kuitenkin niin, että lavalla oli
jammailemassa se ainoa kitaristi, joka ei
tuntenut Hurriganesin biisejä. Remun piti itse
asiassa hyräillä "Roadrunnerin" riffi ennen
kuin kitaristi sai juonesta kiinni. Nuoremman
Remun kanssa kitaristipolo olisi varmasti
joutunut rajuun fyysiseen yhteenottoon,
mutta vuosimallin 2014 Remu otti tilanteen
coolisti. Kitaristi
Tamur Marjasoolla oli vain
pikkuisen enemmän onnea "Get On" –
klassikossa. Tallinnalaisesta
Crazy Dayz
tribuuttibändistä tuttu basisti
Veiko Sepp piti
kuitenkin homman kasassa. Yleisö oli
onnessaan. Crazy Dayz, joka teki albumille
version "Hanger"-levyn päätösraidasta
"Honey I'm Leaving", sai kunnian toimia
bileiden päättäjänä.
Kuva: Eero Palusalu
Remu alkoi tehdä lähtöä iltakymmenen maissa. "Hyvät bileet", tyytyväiseltä
vaikuttanut Aaltonen huikkasi Palusalulle. Hyvät bileet todella olivatkin.
Rautaesiripun takana Hurriganes oli 70-luvulla kaukainen kajastus länsimaisesta
rock & rollista, mutta eipä ole enää. Rumpali
Jaak Ahelik, 55, on kuvaillut, kuinka
hänen luokkansa koulussa oli jakautunut kahteen rintamaan: toinen soti
ABBA:n,
toinen Hurriganesin puolesta – huolimatta siitä, ettei kummankaan musiikkia ollut
Neuvostoliitossa saatavilla. Tänä päivänä Ahelik voi pitää itseään Remun
vanhana kaverina. Ja Ivo Linnakin on
maksanut velkansa Remulle: "Get On!
Estonian Tribute To Hurriganes" –levyn
päättää
Apelsin-yhtyeen "Get On", laulajana
kukas muu kuin Ivo Linna. Apelsin äänitti
kappaleen vuonna 1977. Julkaisuun se pääsi
vasta nyt, 40 vuotta Hurriganesin
kansainvälistäkin menestystä poikineen
originaalin jälkeen.

ANDRES ROOTS


"Get On! Estonian Tribute To Hurriganes" on
Suomessa saatavilla
Stardust Recordsista.

Virolaiset verkkokaupat:
Lasering, Apollo,  
Rahva Raamat

Outlaw Music

Remun haastattelu tribuuttilevyn tiimoilta
Tallinna TV:ssä

Arvio: Suomalaisten rockabilly-bändien
Hurriganes-tribuutti

Kirja-arviot: Cisse Häkkinen, Albert Järvinen
 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2014
.
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats