Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © 2008 Blues-Finland.com |
Halloween Blues kasaan sittenkin 26.10.2008 Vaasan tapahtuman päätähdet ovat Pepe Ahlqvist ja Esa Pulliainen. Vaasassakin soittava brittiharpisti West Weston on liikkeellä Suomessa. J & Slow Motion on juurimusiikin kotimainen uutuus. |
![]() |
Pitkään ehti näyttää jo siltä, että Vaasassa mukavasti viime vuosina onnistunut Halloween Blues jää ainakin toistaiseksi telakalle. Tapahtuma järjestetään kuitenkin lokakuun viimeisenä ja marraskuun ensimmäisenä päivänä. Aiempaa hieman riisutumman Halloween Bluesin järjestävät Vaasa Jazz Club sekä Radio Vaasa. Halloween Bluesin käynnistää perjantaina Pepe Ahlqvist. Hän esiintyy ensin Waasa Big Bandin kanssa ja myöhemmin illalla The Blues Business -yhtyeen kanssa. Pepeltä ja UMO Jazz Orchestralta julkaistiin vuonna 2006 levy "Mister Blues" jolle sävellettyä materiaalia kuullaan myös Waasa Big Bandin kanssa. Keikka The Blues Businessin kera sisältää tiukkaa Chicago Bluesia. Pääkonsertti pidetään Royal Nightissa lauantaina. Ohjelmassa on muiden muassa kitaravirtuoosi Esa Pulliainen, joka ei ole esiintynyt Vaasassa vuosikausiin. Esa Pulliaisen C-Combon kanssa esiintyy pianisti-laulaja Mr Breathless. Luvassa on rock & roll show! Lisäksi kuullaan instrumentaalistandardeja C-Combon toimesta. Royal Nightissa soittaa myös T Leino Band, joka saa vieraakseen Lontoosta huuliharpisti-laulaja West Westonin. Kotimaastaan huolimatta Weston on amerikkalaisen blues-perinteen ihailija; esikuvikseen hän nimeää William Clarken, Rod Piazzan ja Kim Wilsonin. Pääkonsertti-illan avaa Boogie Healers. Ennen pääkonserttia tien toisella puolella O'Malleysissä esiintyy Heart 'n Bones kello 18 alkaen. Halloween Blues on läsnä myös radiossa. Maanantaina kello 17:30 alkaen kuuluu Radio Vaasassa festivaaliin liittyvä tunnin mittainen erikoislähetys. Juontajana toimii Halloween Bluesin taustajoukoista tuttu Mikko "Blues Boy" Peltola. Luvassa on muun muassa haastatteluita sekä tietysti runsaasti musiikkia Halloween Bluesin artisteilta ja hieman muiltakin. Ohjelmaa voi kuunnella koko maassa netin kautta osoitteesta www.radiovaasa.fi. Blues Caravan Helsingissä Palkitun saksalaisen blues-levy-yhtiön Ruf Recrodsin ideoima Blues Caravan tulee aiempien vuosien tapaan Suomeen. Candye Kanen, Deborah Colemanin ja Dani Wilden tähdittämä erikoiskokoonpano esiintyy maanantaina ja tiistaina Helsingin Storyvillessä. Ruf julkaisi yhtyeeltä albumin viime keväänä. "Guitars & Feathers" sisältää suurimmaksi osaksi kolmikon omia kappaleita. Mukaan on mahtunut lisäksi Ray Charlesia, Luther Allisonia sekä versio ZZ Topin ehkä blueseimmasta kappaleesta "Jesus Just Left Chicago". Kiekko on äänitetty livenä Bonnissa. Erja Lyytinen on jälleen mukana ensi vuoden Blues Caravanissa. Trion täydentävät nuoret britit Oli Brown ja Joanne Shaw Taylor. Lue karavaanista lisää tästä. J & Slow Motion Lappeenrannassa Juurimusiikin kotimaisiin uutuuksiin kuuluu yhtye J & Slow Motion. Varsinaissuomalaisen bändin muodostavat Jakke Aho (laulu, lyömäsoittimet), Hemppa Sihvonen (kitara, huuliharppu, taustalaulu), Kalle Laine (kitara), Jarno Mäkinen (basso), Martti Paavilainen (rummut, taustalaulu) ja Jussi Heiskanen (koskettimet). Miehistä Laine ja Sihvonen ovat tuttuja myös Mojo Hoop -yhtyeestä. "J & Slow Motion ei enää ole ihan puhdasveristä bluesia, vaan mukaan on tempaistu enemmän soul-, funk- ja rhythm & blues -linjaa", Hemppa Sihvonen kuvailee. Uusi bändi kynäilee uutta materiaalia, minkä lisäksi keikoilla voi kuulla esimerkiksi Robert Craytä, Joe Louis Walkeria ja W.C Clarkia. "Yritämme kuitenkin välttää kolutuimpia standardeja - yleisö tuskin jaksaa loputtomiin kuunnella Hoochie Coochie Mania, Rollin’ and Tumblinia tai Dust My Broomia… tai sitten biisit pitää ainakin sovittaa ja soittaa helevetin hyvin!", Sihvonen pohdiskelee. J & Slow Motion esiintyy Lappeenrannan Old Cockissa perjantaina. Blues-viikko 44 Helsinki: West Weston on Sir Einon blues-keskiviikon ja T Leino Bandin vieraana. Keskiviikkona myös Antsu Haahtela Trio Käpylän Nyyrikissä. Perjantaina on luvassa Jimmie "Bluesman" Lawsonin keikka Käpygrillissä ja musiikkinäytelmän Janis - eräs rocklegenda esitys Apollo Live Clubilla. Honky Tonk Men soittaa Storyvillessä lauantaina. Lahti: T Leino Band ja West Weston esiintyvät Lahden Blues Mafian kekkereillä Kauppahotelli Grandissa torstaina. Kokkkola: Pepe Ahlqvist ja The Blues Business lämmittelevät Halloween Bluesia varten torstaina Cornersissa. Pieksämäki: Coronassa perjantaina Jaakko Turunen Blues Band. Seinäjoki: Perjantaina The Milk Cows featuring JJ Nybergh Hotelli Stuertissa. Kangasala: L.R. Phoenix & Mr. Mo´ Hell Roots Bar Dixiessä perjantaina. Turku: Gracelandissa perjantaina Pan Salmenhaara ja lauantaina Gangster of Love. Kotka: Pub Mesikämmenen perjantaissa Steve Webb. Jyväskylä: Popparissa järjestettävän Boogie Chillen -klubin vieraana on lauantaina J. Leino. Kerava: Vastikään toisen albuminsa valmiiksi saanut Daddy Giljoteen keikkailee lauantaina O'Robinsissa. Levyn on määrä tulla ulos vielä lokakuun aikana. Lappeenranta: Lauantaina Old Cockissa Doctor's Order. - - - - - ILMOITUS Bluesia soittoääneksi Buumi.netistä Muddy Waters: Hoochie Coochie Man B.B. King: Sweet Little Angel John Lee Hooker: Boom Boom Eric Clapton: Bell Bottom Blues - - - - - Uutisten etusivulle |
![]() |
Esa Pulliainen & C-Combo feat. Mr Breathless © mrbreathless.com |
![]() |