VIIKKOENNAKKO 50/2016
 
 
12.12.2016
Hasse Walli. Kuva: Matti Karttunen
Hasse Walli klubitähtenä
Hasse lyö yhdeksi illaksi hynttyyt yhteen Jake's Blues Bandin kanssa. Erja
Lyytinen viimeistelee uuden levyn julkaisua. Klubirintamalla on vipinää.

Hämeenlinnan Wanhassa Pankissa kohtaavat perjantaina kahden sukupolven
musiikkitekijät. Juurimusiikkiklubia isännöivä
Jake's Blues Band saa nimittäin
solistivieraakseen suomalaisen kitarapioneerin
Hasse Wallin.

Hasse, 68, on tehnyt melkoisen päivätyön maailmanmusiikin parissa, mutta
hänen juurensa ovat lujasti bluesissa ja rockissa. Vuonna 1967 ainoan
varsinaisen pitkäsoittonsa julkaissut
Blues Section oli bändi, jossa Walli pääsi
esittelemään
Hendrix- ja Clapton-vaikutteista kitaratyöskentelyään.

Maailmanmusiikin saralla Walli muistetaan parhaiten yhteistyöstään
senegalilaisen
Asamaan-ryhmän kanssa. Runsaat 20 vuotta sitten käynnistyi
Power Trio, jonka tehtävänä on kunnioittaa nokkamiehensä blues- ja rock-
juuria. Lue Hassesta
tästä lisää.

Voimatrio on myös Jake's Blues Band, joka on oman uransa lisäksi soittanut
paljon muun muassa
Dave Lindholmin kanssa. Bändiin kuuluvat kitaristi Jake
Yrölä
, basisti Timo Salo ja rumpali Juha Yrölä.

Vielä ehtii ennen joulua

Erja Lyytinen julkaisee helmikuussa uuden albuminsa "Stolen Hearts". Se
purkitettiin Lontoossa. Julkaisun onnistumista tuetaan nykymenon mukaisesti
joukkorahoituksella, johon voi osallistua
tästä. Maanantaina Erja esiintyy Kuopion
Kuvakukossa ja torstaina kitaristi
Davide Florenon kanssa Vuosaaren
Vuotalossa Helsingissä. Lauantaiksi piisaa vielä keikka Espoon Gallows Birdiin.

Rock- ja bluestrubaduuri
Antsu Haahtela rehkii taas olan takaa. Haahtela
viihdyttää Helsingin baareissa joka ilta tiistaista perjantaihin – parhaimpina
iltoina hän soittaa peräti kolmessa eri paikassa!

Frim-Fram, Robbie Hill ja heidän vieraansa pitävät keskiviikkona klubi-iltaa
Kannelkrouvissa Helsingin Kannelmäessä kello 18 alkaen. Tampereen Down
Home Kivi -klubia vietetään viimeisen kerran ennen joulua. Asialla on
Wang Dang
Dudes
, joka saa solistivahvistukseksi Jamie Mäkisen. Sessio on tutusti torstaina
Kulttuuriravintola Kivessä.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Tunturiblues 2017, Saariselkä

Helsingin Käpygrillin juurevassa perjantaissa pitää ääntä The Wallatones.
Lauantaina Lahden Blues Mafia vetää joulupirskeet Katu-klubilla.
Ismo Haavisto
esiintyy yhden miehen yhtyeenä sekä
Hauki Blues Bandin solistina. Kolmikko
Varhama - Härkönen - Poutiainen ottaa myös roolia. Haavisto nostaa
perjantaina alkulämmöt keikalla Pikku Hanhessa.

Bluesviikko 50

Helsinki: Storyvillessä tapahtuu. Ina Forsman pääsee ääneen tiistaina ja
Jo' Buddy's Trio Riot keskiviikkona. Hollantilainen Little Boogie Boy ottaa stagen
lauantaina. Illassa on mukana myös vanha kunnon Crawfish Kings.

Joensuu: Torstaina Hostina Piimälinnassa soittaa Heavy Tikkanen & Sinner's Soul.

Lappeenranta: Pepe Ahlqvist perjantaina Pikku Petessä.

Seinäjoki: Ahlqvist suuntaa lauantaiksi Kultaiseen Kulaukseen. Jorma Välimäki on
mukana juonessa.

Vihti: Pilvenhattarassa lauantaina Lena & The Slide Brothers Trio.

Espoo: Little Willie Mehto esiintyy lauantaina, paikkana on Matinkylän Pub
Ohimennen. Lauantaina tapahtuu myös Leppävaaran Basessa, lavan ottaa
haltuunsa Frim-Fram Duo.

Vantaa: Lauantaina Tikkurilan Shamrockissa The Lo-Lites.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA