VIIKKOENNAKKO 12/2018
 

The Bellrays ja Ben Waters Suomessa

Viikkoon saadaan hienoja vieraita, mutta löytyy Suomessa omasta takaakin.
Klubimaisema on vireä. Marjo Leinosen uusin viritys Bigfeet & La La esittäytyy.
The Bellrays
19.3.2018

Suomeen saadaan tällä viikolla harvinaisen mielenkiintoinen vieras.
Kalifornialaisbändi
The Bellrays saapuu tekemään kuusi keikkaa kattavan
kiertueen.

Lähes 30 vuotta toimineen Bellraysin musiikki on varsinainen cocktail. Bändi
yhdistää juurimusiikin eri sävyjä riehakkaaseen punkasenteeseen. Iskulause
”Punk is the preacher, blues is the teacher” ja viimeisimmän EP:n nimi ”Punk Funk
Rock Soul” kertovat orkesterin tekemisestä paljon.

Ytimessä touhuavat havaijilaissukuinen laulaja
Lisa Kekaula ja hänen miehensä,
kitaraa ja bassoa soittava
Bob Vennum.

The Bellraysin rundi alkaa Tampereen Klubilta tiistaina. Keskiviikkona on
ohjelmassa Helsingin Nosturi ja torstaina Jyväskylän Lutakko. Viikonlopun keikat
bändi vetää Kouvolan House of Rock Barissa (perjantai), Kokkolan Rock ’n Roll
Dinerissä (lauantai) ja Oulun 45 Specialissa (sunnuntai).
Lisätietoja tästä.

Rollareiden kaveri iskee jälleen

Sara Lee käynnistää klubiviikon vierailulla Helsingin Storyvillen tiistaiseen Roots
Tuesday -sessioon. Torstaina Ilovaarirock-klubilla Joensuussa
Elmos esiintyy
solistinaan
Karli Storm. Paikkana on Kerubi.

Torstaina Down Home Kivi -iltaa vietetään
Frim-Fram Quartetin tahtiin.
Tampereen Kulttuuriravintola Kiven stagella ydinkaksikkoa
Sirpa Suomalainen -
Juki Välipakka
vahvistavat kosketinsoittaja Harri Taittonen ja rumpali Mikael
Seire
. Frim-Framilla on perjantaina duokeikka Lohjan Opus K:ssa.

Yhteistyössä

Saimaa Blues 2018, Mikkeli

Wilko Johnson kiertueelle Suomeen   Grand Blues Festival 2018, Lahti

Ismo Haavisto: "The Blues Has Chosen Me"
.

Ghettobilly-klubilla Helsingin Juttutuvassa esiintyvät lauantaina Trick Bag ja DJ
Hypnoman
. Tuttu brittipianisti Ben Waters tulee jälleen. Hän soittaa yhtyeineen
Helsingin Storyvillessä perjantaina ja lauantaina. Waters on tehnyt läheistä
yhteistyötä muun muassa
The Rolling Stonesin jäsenten, etenkin rumpali
Charlie Wattsin, kanssa. Vuosikymmenen alussa Watts ja Waters perustivat The
ABCD of Boogie Woogie
-bändin. Se kävi keikalla Suomessakin.

Pepe Ahlqvistilla on kolmen keikan viikko. Torstaina hän konsertoi Lasse Hirven
kanssa Jyväskylän Bar Vakiopaineessa. Perjantaina on vuorossa Virran Kievari
Virtasalmella. Kaavi Blues -iltamissa Kaavinlinnassa lauantaina Pepe on taas
vauhdissa. Lisäksi illassa esiintyy keikkatahtiaan ilahduttavasti tihentävä
Echo &
Cane
.

Bluesviikko 12

Lahti: Ismo Haavisto on keikalla kotikaupunkinsa Lokissa perjantaina. Ismon
uusin kiekko ”
The Blues Has Chosen Me” ilmestyi äskettäin.

Espoo: Olarin Kameleissa perjantaina Ice Cream & The Bluesbrewers.

Tuusula: Krapin Pajassa on kuultavissa Marjo Leinosen uusin viritys Bigfeet & La
La lauantaina. Yhtyeessä soittavat myös Jukka Orma (kitara), Sami Vettenranta
(rummut) ja Mikko Murtomaa (basso).

Loimaa: Lauantaina Bar Edgarissa pitää ääntä kaksikko Black River Bluesman &
Bad Mood Hudson.

Hyvinkää: Blind Blonde & Bad Looking Boys lauantaina, paikkana Check Inn.

Järvenpää: Eikan Olutpubissa lauantaina Hi-Five Quintet.

Turku: Apollon musiikista lauantaina vastaa Saarinen & Merikanto Group.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT