BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
18.9.2009
Dave Lindholm sooloilee taas suomeksi
Uusi albumi "Lahti" ilmestyy syyskuun lopussa. Kaksi levyä julkaissut
rock-pumppu Messengers on ainakin toistaiseksi jäänyt taka-alalle. Daven
matkassa on nyt kokoonpano nimeltä Launeen K.

Dave Lindholm
palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen suomenkielisen
soolomateriaalin pariin. Lindholmin lukemattomista eri kokoonpanoista uusin on
nimeltään
Launeen K. Sen kanssa levytetty "Lahti"-albumi julkaistaan 30.
päivänä syyskuuta.

Julkaisukeikan tapahtumapaikka on teemaan sopiva. Julkkareita pidetään Lahden
klassikkoravintola Tirrassa alkaen kello 15. Dave on lupautunut esittämään
muutamia uuden albumin kappaleita akustisena.

"Uusi levy sisältää 12 raitaa taitavaa sanankäyttöä, hienosävyistä
tarinankerrontaa sekä Davelle ominaista soundimaailmaa, joista mies parhaiten
tunnetaan", artistin leiristä hahmotellaan. Yksi levyn kappaleista, "Keinu", on
kiertänyt mediassa jonkin aikaa. Country-henkeä huokuva raita on davemainen
yhdistelmä raikasta soittamista, temponvaihdoksia sekä vapautta ja
riippumattomuutta ylistävää tekstiä.

Varsinainen soolokiertue käynnistyy lokakuun alussa. Sillä kuullaan uuden
albumin kappaleita sekä aikaisempia, jo suomirockin klassikoiksi muodostuneita
hittejä.

Daven loistelias ja pitkä ura on jättänyt merkittävän muistijälkensä suomalaisen
rock-kentän kartalle. Tuoreimpana tunnustuksena on kesällä Kotkan meripäivillä
myönnetty
Juha Vainio -palkinto. "Lindholm on suomalaisen laululyriikan
modernisti, jonka kappaleet ovat kuolemattomia", kuului palkintoraadin perustelu.

Viimeisimmän vajaan kahden vuoden ajan Dave Lindholm on saanut eniten
näkyvyyttä
Messengers-yhtyeessä. Bändin usein bluesiin kallellaan ollut
perusrock kiteytyi albumeille "
Messengers" ja "Silver". Daven ja
tamperelaistuneen jenkin
Joe Vestichin lisäksi yhtyeeseen kuului Jake's Blues
Bandin
kolmikko.

Toistaiseksi varmistuneet keikat (ajantasainen kalenteri tässä)

3.10. Jaala, Vanha Kelo
9.10. Kokkola, Corner´s Pub
16.10. Kotka, Pub Jaakko V.
17.10. Tampere, Tampereen Yo-Talo
17.10. Hämeenlinna, Emilia Klubi
22.10. Jyväskylä, Pub Katse
23.10. Helsinki, Janoinen Lohi
30.10. Riihimäki, Bulldog Bar
31.10. Kyyjärvi, Villiviini
13.11. Helsinki, Olutravintola Villi Wäinö
27.11. Pori, Monttu
28.11. Turku, Graceland
3.12. Helsinki, Kanneltalo

Linkit:
AllStar Music (levy-yhtiö), Daltones (keikkamyynti), Bonnier Amigo (levyn
jakelu)
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2009
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English