BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
19.1.2010
Buddy Guy tulee Etelä-Karjalaan
Louisianalainen supertähti matkaa Imatra Big Band Festivalille heinäkuussa.
"Blues Caravan" -nimisessä illassa kuullaan pohjoismaista tulkintaa:
Thorbjörn Risageria ja Heikki Silvennoista.

Imatra Big Band Festival on tiedottanut tulevan kesän tähdistään.
Blues-viritteisen klassikkotorstain nimekkäin esiintyjä on alan aito
raskassarjalainen
Buddy Guy. Lisäksi lavalle kapuavat tanskalainen Thorbjörn
Risager sekä Heikki Silvennoinen yhtyeineen.

Illan teema on tänä vuonna hieman harhaanjohtavasti "Blues Caravan".
Coco
Montoyan
tähdittämää erikoiskokoonpanoa ei kuitenkaan Imatralla näillä
näkymin kuulla.

Blues-illan päivämäärä on 8. heinäkuuta. Konserttipaikkana on tutusti BB-Klubi
Imatran keskustassa. Lipunmyynti käynnistyy maanantaina, 15. päivänä
maaliskuuta kello 9:00.

Damn Right...

George "Buddy" Guy (s. 1936) on yli seitsemänkymppisenä vielä todella vireä
esiintyjä. Lavalla hänet tunnetaan energisenä kaverina, jonka show'ssa
jutunkerronta on vähintään yhtä tärkeää kuin musiikki.

Hänen viimeisin albuminsa "
Skin Deep" (2008) palkittiin viime vuonna sekä
parhaan albumin että parhaan nyky-bluesin albumin Blues Music Awardilla.
Buddya itseään muistettiin vuoden nyky-bluesin artistin pystillä.

"Skin Deep" oli ehdolla myös Grammy-palkintoon. Musiikin 'Oscar' jäi saamatta,
mutta olihan Buddy Guylla niitä jo ennestään viisi kappaletta.

Lisäksi Buddyn tuoreemmasta tuotannosta merkittäviä levyjä ovat nimekkään
vierailijakaartin kuorruttama "Bring 'Em in" (2005) sekä hänen muusta
materiaalistaan erottuva, erittäin rämeinen "Sweet Tea" (2001).

Louisianan mies nousi maailmanmaineeseen albumillaan "Damn Right, I've Got
the Blues" (1991). Blues-piireissä hän oli kerännyt kannuksensa kuitenkin jo
huomattavasti aikaisemmin. Buddy levytti vuodesta 1965 alkaen legendaarisille
merkeille kuten Chessille, Delmarkille, Vanguardille ja Alligatorille.

Buddy Guy on esiintynyt Suomessa useasti aikaisemminkin.


Linkit:
Buddy Guy, Thorbjörn Risager, Heikki Silvennoinen, Imatra Big Band Festival
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English