19.7.2009 Papa George Band © Kake Kiirikki Festareita Iisalmesta Ivaloon Watercross Blues, Runni Riverside Blues, Honkalan Suvisoitto, Keitelejazz, Navettarok, Sandels Rock... Suomen kesässä viihdyttävät muiden muassa Papa George, Spencer Davis ja Procol Harum.
Papa George Band Britanniasta saa kunnian olla ensimmäisen Watercross Bluesin kansainvälinen esiintyjävieras. Inari-viikon virallinen musiikkitapahtuma järjestetään perjantaina ja lauantaina Hotelli Ivalossa. Lisäksi ohjelmaan kuuluu blues-musiikin säestämä risteily Inarinjärvellä.
Lontoolainen Papa George soittaa kaksi soolokeikkaa sekä bändikeikan Peter Stroudin (basso) ja Tom Comptonin (rummut) kanssa. Suomalaisista esiintyjistä tunnetuin on Baby Boy Varhama, joka esiintyy niin ikään kolmesti. Paikallista, mielenkiintoista väriä Watercross Bluesiin antavat Somby, The Renvoyagers, Eclipticon ja The Malpractice. Katso lisätietoja infosivulta.
Iisalmessa, Runnin kylpylän Neulatammen kesäkahvilassa, on puolestaan ohjelmassa Runni Riverside Blues lauantaina. Amerikasta Suomeen kotiutunut gospel-solisti C.C. de Plicque on vauhdissa, niin kuin myös Suomen vahvat nimet Jo' Buddy & Down Home King III, Jaakko Heinonen Band ja Jarkka Rissanen. Stagella saa vuoronsa myös Uncle John's Blues Band. Tutki tarkempia tietoja tästä.
Kuopion Honkalan Tilalla tapahtuu perjantaina, kun pidetään Honkalan Suvisoittoa. Esiintyjinä ovat fingerstyle-kitaristi Pan Salmenhaara sekä ranskalaista mustalaisjazzia soittava Carelia Swing. "Jos diggaa Django Reinhardtista ja vastaavista, kannattaa tsekata Carelia Swingin nuori kitaristi Olli Soikkeli. Hän on aivan uskomattoman taitava, ja aloittaa ensi talvena vasta lukion viimeisen luokan", Salmenhaara vinkittää.
Blues-viikko 30
Helsinki: Wentus Blues Bandin Moonshine Tour pistäytyy pääkaupungissa. Keikkapaikkana tiistaina toimii On the Rocks. Honky Tonk Men esiintyy lauantaina Juttutuvassa.
Suomusjärvi: Eero Raittinen ja Willie & the Wolves ovat viikolla yhteistuumin liikkeellä. Avaus Salitussa tiistaina.
Jyväskylä: Popparissa on tarjolla laadukasta juurimusiikkia kahtena iltana teemalla "Summer Rumble". Keskiviikkona lavalla ovat Raittinen & Wolves ja torstaina Honey B & The T-Bones.
Äänekoski: Perinteinen Keitelejazz vietetään keskiviikosta lauantaihin. Torstain ohjelmassa on runsaasti mielenkiintoisia esiintyjiä: Chris Farlowe & Norman Beaker Band, Animals & Friends featuring Spencer Davis, Procol Harum sekä Willie & the Wolves featuring Eero Raittinen.
Rovaniemi: Papa George Band ottaa tuntumaa Lappiin jo perjantaina. Konserttipaikkana on ravintola Valdemari. Summertime Blues -illassa esiintyy myös The LeftOuts.
Kotka: Populuksessa perjantaina Pepe Ahlqvist.
Mikkeli: Perjantaina Honey B & The T-Bones Wilhelmissä.
Espoo: Steve Webb perjantaina Olarin Kamelissa.
Turku: Gracelandin perjantai-illassa soittaa Nothingville Hillbillies. Bändissä vaikuttavat Jyväskylän eri kokoonpanoista tutut Maku Tuominen (laulu, kitara), Mika Lähteenmäki (kitara) ja Jaska Prepula (kontrabasso, taustalaulu).
Lahti: Perjantaina Dublin Irish Pubissa Boogie Healers feat Mr. Breathless.
Iisalmi: Runni Riverside Bluesin lisäksi Iisalmessa on viikonvaihteessa myös Sandels Rock -tapahtuma. Perjantaina asialla ovat muiden muassa Doctor's Order (paikkana Los Coyotes) ja blues-juuria kunnioittavaa rockia mäiskivä Gangster of Love (Saha).
Rauma: Pepe Ahlqvist ja Big Yellow soittavat Pitsiviikoilla lauantaina kello 13 alkaen.
Muurame: Naamat-festivallilla Honey B & The T-Bones lauantaina.
Närpiö: Norrnäsissä lauantaina Wentus Blues Band.
Taalintehdas: Lauantaina Port Sidessa Steve Webb.
Lammi: Kuohijoen Aslak & Eskimos -klubilla lauantaina Nothingville Hillbillies.
Lieto: Navettarok-festareilla sunnuntaina Gangster of Love. .
|