Blues-Finland.com - Charlie Musselwhite, Ben Harper

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

LEVYARVIOT

13.2.2014

Charlie Chicago Blues Festivalilla 2009

Kahden sukupolven mestarit
Juuri 70 vuotta täyttänyt Charlie Musselwhite voitti Grammyn "Get Up!" -
levystä Ben Harperin kanssa. Mies on silti omimmillaan livelevyllä "Juke Joint
Chapel".

Get up – täältä tulee Charlie Musselwhiten Ben Harper -bändi! Kirjoitan tätä
Charlie Musselwhiten 70-vuotissyntymäpäivänä. Musselwhite ja Harper,
molemmat Amerikan alkuperäiskansojen jälkeläisiä, ovat juuri saaneet parhaan
blues-albumin Grammy-palkinnon levystään "Get Up!".

Musselwhite nauttii harvinaisesta asemasta tämän päivän musiikkimaailmassa.
Grammyn lisäksi hänellä on vyöllään 27 Blues Music Awardia, 8 Living Blues
Awardia ja paikka Blues Hall of Famessa. Yhteistyötä on tehty akselilla INXS –
Tom Waits. Charlie on muusikoiden muusikko, jota arvostetaan bluesin piirejä
laajemminkin.
.

Big Joe Williamsilta perinteisen koulutuksen
saaneen huuliharppusankarin soitossa on
Sävyä isolla S:llä. Puristista levyä hän ei ole
tehnyt eläissään: lähtien vuoden 1967
debyytistä "Stand Back! Here Comes Charley
Musselwhite's South Side Band" hänen kaikki
albuminsa ovat olleet vivahteikkaita ja tuoreita
– ainakin omana aikanaan.

Mutta kelataanpa vähän taaksepäin. John Lee
Hookerin levyn "Best of Friends" (1998)
kohokohta oli "Burnin' Hell" -kappaleen uusi
versio. Se toi yhteen harppulegenda
Musselwhiten ja nousevan lap steel -ässä
Harperin. Harperin mukaan Hooker, jonka

viimeiseksi albumiksi "Best of Friends" jäi, oli tyytyväinen ja sanoi: "Jätkät soittaa
hyvin yhteen. Tehkää tuota lisää."

Ennen kuin lisää tehtiin, Harper (vuonna 1969 syntyneen kaverin "koulutti" Taj
Mahal) oli jo saapunut kuvaan isosti, saaden Grammyt niin parhaasta pop-
instrumentaaliesityksestä kuin parhaasta perinteisestä soul/gospel-albumista
vuonna 2005. Harper on laulajana Musselwhitea vahvempi, joten hän hoitaakin
kaikki solistin hommat "Get Up!" -levyllä. Hän onnistuu hienosti; vakuudeksi
hänen laulajankyvyistään kannattaa tsekata versio Marvin Gayen "I Heard It
Through The Grapevine" -klassikosta elokuvassa "Standing In the Shadows Of
Motown" (2002).

Levyn puolivälin tienoilla alkaa muistaa, että laulajana (olivat hänen tekniset
rajoitteensa sitten mitä hyvänsä) Musselwhite omaa tunneskaalan ja tietyn
auktoriteetin, jollaiset voi saavuttaa vain iän myötä. Eipä uskottavuutta heikennä
sekään, että Charlie on tehnyt kaikkea Memphisin viinatrokarin hommista Cyndi
Lauperin kiertueisiin...

Harperin sliden ja Musselwhiten huuliharpun yhdistelmä on "Get Up!" -albumin
herkkua. Se on silkka taikaa – kuultaisinpa sitä enemmän! Ohjelmisto vaihtelee
akustisesta bluesista ja balladeista rajuihin sähköraitoihin – rokkaavasta,
bassovahvasta nimibiisistä luovasti kierrätettyyn "rehelliseen" bluesiin. Rehellistä
bluesia ovat esimerkiksi "She Got Kick" ja "All That Matters Now". Ensin mainittu
on yhdistelmä "Dizzy Miss Lizzy" (Larry Williams)- ja "Killing Floor" (Howlin' Wolf) -
kappaleita. Jälkimmäinen taas on "Need Your Love So Bad" -tyyppinen sovitus
standardista "It Hurts Me Too". Sanomattakin selvää, että Harper ja Musselwhite
ottavat homman kotiin. Ja tyylillä.

Molemmat artistit ovat vahvistaneet, että toinenkin yhteislevy on tulossa. Sillä
välin kannattaa pyrkiä herrojen keikoille. Useimmat harpistit, jotka ovat nähneet
Charlien livenä, ovat sitä mieltä, ettei Charlien innovatiivinen nerous ole koskaan
päässyt parhaimmilleen studiossa. Tämän levyn perusteella Harperin ja
Musselwhiten yhteiskeikat ovat varmasti räjähtävää tavaraa. "Get Up!" on
laadukas paketti – musiikista kansitaiteeseen ja YouTube-videoihin. Suositeltava
levy! (AR)

Charlie kotikentällä

Charlie Musselwhite nauttii kiertueista, yhteistyöstä muiden artistien kanssa ja
uusien juttujen kokeilemisesta. Ei silti epäilystäkään, etteikö hän nauttisi myös
kotiinpaluusta. Charlie on mies, joka rakastaa kotikontujaan Mississipin
Clarksdalessa aidosti – Grammy-gaalassakaan hän ei unohtanut lähettää
terveisiä Mississipin Delta-seudulle. Tunne on molemminpuolinen: Clarksdalen
Delta Blues -museossa yksi näkyvimmistä hahmoista on juuri Charlie Musselwhite.

Musselwhite ei silti ole mikään museokapistus.
Hänen musiikissaan on edelleen valtavasti
tunteen paloa ja tuoreutta. Viime joulukuussa
julkaistu "Juke Joint Chapel" on siitä osuva
esimerkki. Levy on äänitetty livenä
Clarksdalessa: pelimies on palannut
kotikentälleen.

Siinä missä Harper-yhteistyölevyllä soittavat
ansioituneet (studio)muusikot, "Juke Joint
Chapel" -setissä kuullaan Charlien omaa
keikkabändiä. Matt Stubbs, nuoremman
polven kaveri, soittaa kitaraa. Stubbs on
mainio osoitus bluesin perinteen
jatkuvuudesta. Vaikka kyseessä on
suhteellisen nuori kaveri, hän soittaa

raikkaasti, silti erittäin komeasti musiikin juuria kunnioittaen. Nyt kitarasoundissa
on kaikuakin maltillisemmin; joskus keikoilla syntyy melkoinen hissikuiluvaikutelma.

Mike Phillips (basso) ja June Core (rummut) ovat vanttera rytmisektio. Coren
työskentely on tutun intensiivistä. Phillipsillä on bassolinjojen lisäksi lihaksia myös
lauluhommiin.

Livelevyllä Charlie Musselwhite bändeineen esittäytyvät monipuolisena ryhmänä.
Perustavaa laatua oleva blues on luonnollisesti kaiken ytimessä. "Blues Overtook
Me", pitkäaikainen suosikkikappale, soi jälleen kerran vakuuttavasti. Kun Charlie
vielä biisin loppuun hihkaisee "Blues overtook me, I ain't lyin'", harva häntä
valepukiksi uskaltaa leimata. "I'm Going Home" täyttää sääntömääräisen
mollibluesin kiintiön.

Monilla kappaleilla on suorastaan hillitön tempo. Hurjin esimerkki on "It Ain't
Right", jolla Coren rummut jyskyttävät kuin speediä vetänyt lokomotiivi. "Strange
Land" puolestaan lainaa vähän viidakkobiitin vaikutteita (kappalehan on tuttu jo
edellä viitatulta "Stand Back!" -ensilevyltä).

Bluesin ja niin sanotun Bakersfieldin countryn sukulaisuutta on tullut käsitellyksi
aiemminkin. Musselwhite ja bändi antavat näyttöä teorialle Tony Joe White
-versioinnillaan "As the Crow Flies". Vannoutuneinkin amerikkalaista outlaw
country -radiota huudattava rekkakuski varmasti hyväksyisi auliisti kappaleen
suosikkikanavansa ohjelmistoon.

"Juke Joint Chapel" -levyn erikoisuus on "Feel It in Your Heart". Se on saanut
vaikutteensa brasilialaisesta forro-musiikista. "Forro tarkoittaa suunnilleen samaa
kuin 'jokaiselle'. Sehän on musiikkia meille kaikille. Vähän kuin Brasilian bluesia",
Charlie sanoo.

Ja sitähän on blues parhaimmillaan. Aidosta tunteesta kumpuavaa
kansanmusiikkia ilman röyhelöitä. Pieni lisänäkyvyys ei ole välttämättä pahasta,
mutta ei bluesia soiteta Grammy-palkintojen takia. Paras tapa, jolla kuulija voi
Charlie Musselwhiten ja Ben Harperin kaltaiset mestarit palkita, on käydä heidän
keikoillaan ja hankkia hyllyynsä heidän mainioita albumejaan.

Pyöreistä vuosista puheen ollen: Musselwhiten edellisestä Suomen-vierailusta on
jokseenkin tasan kymmenen vuotta. Olisikohan aika korjata tilanne? (PT)

ANDRES ROOTS
PASI TUOMINEN

Ben Harper with Charlie Musselwhite: Get Up! Stax/Universal, 2013

Ben Harper (laulu, kitara, slide-kitara), Charlie Musselwhite (huuliharppu,
taustalaulu), Jason Mozersky (kitara), Jesse Ingalls (basso, koskettimet), Jordan
Richardson (rummut), C.C. White, Marti Walker, Pebbles Phillips (taustalaulu)

Omistettu Solomon Burkelle ja John Lee Hookerille
Tuottaja: Ben Harper

Charlie Musselwhite: Juke Joint Chapel. Henrietta Records, 2013

Charlie Musselwhite (laulu, huuliharppu), Matt Stubbs (kitara), Mike Phillips
(basso), June Core (rummut)

Lue myös: Musselwhite livenä Chicagossa, Virginiassa, Washingtonissa

Linkit: Charlie Musselwhite, Ben Harper

.

Jaa juttu profiilissasi: |